Valokuvaaja John Englund viritteli paljekameraansa kuvauskuntoon.
Häntä vastapäätä puisella jakkaralla istunut porilainen toimittaja Vera Skogman koetteli vielä takaraivoaan. Olihan nuttura varmasti tiukasti kiinni niin, ettei yksikään haituva hapsottanut ohimolla herneenverson lailla irrallaan. Mustan puvun pitsikaulus oli ainakin napitettu tiukasti kiinni leuan alle.
Oli maaliskuu 1907. Englund oli saanut tehtäväkseen ottaa potretit vastaperustetun Satakunnan Sanomien henkilökunnasta, ja 35-vuotias neiti Skogman oli lehden toimittaja.
Häntä hymyilytti, kun hän kuuli puhetta ateljeen eteisestä. Tuntemattomat herrat siellä selittivät toisilleen, ettei nainen voi olla sanomalehtimies.
”Monenlaisia voivat naiset nykyään puuhastella, mutta millä nimityksellä naispuolista toimittajaa edes kutsutaan? Onko sellainen henkilö toimittajatar?
Vera Skogman oli kymmenvuotisella urallaan niin tottunut vähättelyyn, että se oli enemmän huvittavaa kuin kiukustuttavaa. Hän tiesi osaavansa. Hän tiesi muidenkin naisten osaavan. Onnekseen hän tiesi myös lähimpien kollegojensa olevan samaa mieltä. Tulevaisuus oli naisten siinä missä miestenkin.
”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan yhteiskunnan kysymys”, kirjailija Minna Canth oli todennut jo paljon aikaisemmin.
”Ei silloin kadu, kun on toiminut vakaumuksensa mukaan. Elämän pitää olla kaikkea muuta paitsi nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”
Skogman itse oli pähkäillyt Porin kiihkeistä naiskokouksista palatessaan, että suurin työ on tehtävä naisten itsensä keskuudessa.
”Jos heidät todella saisi hereille ja ymmärtämään, niin kylläpä sitten kelpaisi.”
””Vera Skogman oli nokkela nainen, joka oli kirjoituksissaan valmis myös pieneen pilantekoon, jos näki asioiden kovin nurinkurisesti käyvän.”
Vera Skogman oli harvinainen nainen. Lopetettuaan opintonsa Porin suomalaisessa tyttökoulussa innokas ja kielitaitoinen kirjoittaja ryhtyi avustamaan kaupungin sanomalehtiä suomennoksillaan ja artikkeleillaan.
Vuonna 1897 hän sai vakituisen toimittajan paikan ja palkan Kansalainen-lehdestä.
Se oli Porin uusi nuorsuomalainen aviisi, joka lupasi lukijakunnalleen edustavansa kansallismielistä ja kristillis-siveellistä mutta myös vapaamielistä linjaa. Yksi päätavoitteista oli ”suomen kielen kohottaminen kansamme yhteiseksi kansalliskieleksi.”
Skogman lukeutui pikkuruisen toimituksen kantaviin voimiin ja vapaamieliseen siipeen. Hän rakasti taiteita ja kirjallisuutta ja oli – paitsi Satakunnan ensimmäisiä naistoimittajia – myös maakunnan ensimmäisiä kulttuuritoimittajia.
Lisäksi hän oli aluetoimittaja. Skogman otti tehtäväkseen kirjoittaa uutisia koko maakunnasta ja joskus jekuttaakin. Hän oli nokkela nainen, joka oli kirjoituksissaan valmis myös pieneen pilantekoon, ”jos näki asioiden kovin nurinkurisesti käyvän.”
Ei kovin prameaa. Satakunnan Sanomia ja sittemmin Satakunnan Kansaa alettiin painaa tässä talossa Nikolainkatu eli Valtakatu 12:ssa sen jälkeen, kun tulipalo tuhosi lehden aikaisemman toimitalon.
Vuonna 1906 Poriin perustettiin työväestöä edustanut Osuuskunta Kehitys ja sen julkaisema Sosiaalidemokraatti-lehti, jonka vastaava toimittaja oli punaista lippua heiluttanut ja luokkataistelua lietsonut palavasieluinen Eetu Salin.
Nuorsuomalaisten Kansalainen vaikutti siinä taistossa sen verran hampaattomalta paperitiikeriltä, että isänmaalliset porilaiset ja satakuntalaiset ylioppilaat sekä muut vaikuttajat ryhtyivät puuhaamaan uutta iskevämmin isänmaallista lehteä. Useiden kokousten ja varainkeruun seurauksena Lounas-osuuskunnan julkaisema ensimmäinen Satakunnan Sanomat jaettiinkin tilaajille 3. tammikuuta 1907.
Nykyisten Valtakadun ja Isolinnankadun kulmassa toimineen lehden vastaavaksi toimittajaksi siirtyi Kansalaisesta opettaja ja tuleva kunnallisneuvos Mikko Latva. Samassa siirtymässä mukaan tuli toimitussihteeriksi uskollinen ja tarmokas toimittaja Vera Skogman. Siksi he molemmat istuivat maaliskuussa kuvattavina valokuvaaja Englundin ateljeessa, komeassa puutalossa Länsi-Esplanaadi eli Länsipuisto 17:ssä.
”Oletpa sinäkin nyt sitten oikein Jugendstilin modelli”, Skogman kiusoitteli 37-vuotiasta Latvaa.
Skogman työskenteli Satakunnan Sanomissa kuuden vuoden ajan. Helmikuun 22. päivänä vuonna 1913 lehti julkaisi muistokirjoituksen, jossa kerrottiin sanomalehdentoimittaja Vera Skogmanin hengen vapautuneen taudin rasittamasta ruumiista saman kuun ensimmäisenä päivänä ”aamuhämärän taistellessa pimeydestä voittoa.”
”Melkein vuoden ajan oli hivuttava keuhkotauti pitänyt hänet tautivuoteessa estäen hänen rikaslahjaisen kykynsä ja toimintahaluisen mielensä työhön tarttumasta.”
Vuosina 1920-1936 Satakunnan Kirjateollisuus Oy:n Valtakadun toimitalo näytti tältä.
Jos Vera Skogman olisi saanut elää vielä reilut neljä vuotta ja siitä eteenpäin, hän olisi mitä todennäköisimmin astunut taas uudennimisen lehden palvelukseen.
Syyskuussa 1917 Oy Satakunta ja Lounas Oy päättivät yhtiökokouksissaan luovuttaa kaiken omaisuutensa perustettavalle Satakunnan Kirjateollisuus Oy:lle. Se tarkoitti vanhasuomalaisen Satakunnan ja nuorsuomalaisen Satakunnan Sanomien yhdistymistä yhdeksi porvarilliseksi lehdeksi.
Sen toimipaikaksi tuli samainen Nikolainkatu eli Valtakatu 12, jossa ”Valtakadun vanhoillinen” sittemmin toimi 90 vuotta. Osoitteessa oli tuolloin nuorsuomalaisten vaatimaton pirtti. Satakunnan Sanomat oli siirtynyt pirttiin evakkoon toimitalonsa tulipalon jälkeen kesällä 1913.
Antero Lamminen toimi ensin Satakunnan Sanomien ja sitten Satakunnan Kansan päätoimittajana yhteensä peräti 42 vuoden ajan.
Yhdistyneen lehden nimeksi päätettiin ilmeisesti maisteri Antero Lammisen ehdotuksesta Satakunnan Kansa. Se lienee johdannainen sekä viisi vuotta aikaisemmin kantaesitetyn maakuntalaulun sanoista että aikaisemmasta Kansalainen-lehdestä.
Vuoden 1918 alusta alkaen kuusi kertaa viikossa ilmestyneen uuden sanomalehden päätoimittajiksi tulivat tasapuolisesti Satakunnasta toimittaja-kirjailija Frans Viitanen ja Satakunnan Sanomista Antero Lamminen.
Lamminen toimi päätoimittajana vuoteen 1953 saakka eli peräti 42 vuoden ajan. Vuosina 1929-1933 hän vaikutti myös kokoomuksen kansanedustajana. Puolue oli itsestään selvä valinta, sillä vuonna 1919 Satakunnan Kansa veti siniristilipun salkoon ja sitoutui vastaperustetun Kansallisen Kokoomuksen maakunnalliseksi äänenkannattajaksi.
Kokoomus ja Satakunnan Kansa syntyivät mitä suurimmassa määrin samoista syistä. Maahan ja maakuntaan haluttiin vahvat ja yhdistävät porvarilliset toimijat työväenliikkeen vastavoimaksi ja isänmaallisuuden sekä talousliberalismin vaalijaksi.
Maaperä oli näille aatteille otollinen toukokuussa 1918 päättyneen repivän ja verisen sisällissodan jälkeen. Katse kantoi kauas yli peltojen, joilla tyyni kyntäjä uurasti aurallansa.
Lähteet: Eino Salmenperä ja Risto Ennekari: ”Satakunnan Kansa ja sen edeltäjät 1873-2003”, Juhani Saarinen: ”Porin historia III”, Kansallisbibliografia, Kansalliskirjasto ja Satakunnan Kansan arkisto.
Kuvat ovat kirjasta ”Satakunnan Kansa ja sen edeltäjät”.
150 vuoden historia
Tapahtui tämän jälkeen
Uusi lehtitalo valmistui vuonna 1936. Oikealla olleeseen vanhaan osaan sijoittui osa konttorista sekä myöhemmin myös kuvalaattalaitos.
Satakunnan Kansaa ryhdyttiin painamaan Saksasta ostetulla rotaatiokoneella vuodesta 1921 alkaen. Lehdet saattoivat olla tällöin jopa 16-sivuisia.
Tuleva teollisuusneuvos, kokoomuksen piirisihteeri Martti Jalmari Saarnilehto aloitti 1931 Satakunnan Kirjateollisuuden toimitusjohtajana ja jatkoi tehtävässä vuoteen 1966 saakka.
Ensimmäinen aluetoimitus perustettiin Kankaanpäähän 1931. Sittemmin niitä syntyi vuosina 1931–1966 Lauttakylään, Parkanoon, Kauttualle, Kokemäelle, Raumalle, Säkylään ja Merikarvialle.
Kolmikerroksinen lehtitalo valmistui Valtakatu 12:n tontille 1936.
Toimittaja Kalevi Pulkkinen toimi päätoimittajana 1960 –1981. Häntä seurasi yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Teikari 1982–2002.
M.J. Saarnilehdon poika, konttoripäällikkö Erkki Saarnilehto jatkoi isänsä työtä Satakunnan Kirjateollisuuden toimitusjohtajana 1966–1984. Hän sai kauppaneuvoksen arvon.
Moderni toimitalo valmistui Valtakadulle 1966.
Kankaanpään Seutu perustettiin 1968.
1975 lehteä alettiin painaa offset-koneella Mikkolassa. Uusi painokone saapui 20 vuotta myöhemmin 1992.
Ensimmäinen tietokonejärjestelmä otettiin käyttöön 1978.
Kirjateollisuus osti Kokemäen Sanomat ja Luoteiskunnat 1986 sekä Harjavallan Seudun ja Merikarvia-lehden 1988. Radio Länsituuli aloitti 1987.