Näin syntyi Maailman sympaattisin joulukalenteri – SK:n kuvaaja on päiväkodissa jännittävä ja odotettu vieras

Satakunnan Kansan verkkosivuilla julkaistavassa joulukalenterissa esiintyvät tänä vuonna päiväkotilapset ympäri maakuntaa. Näin Maailman sympaattisin joulukalenteri syntyi.

Satakunnan Kansan kuvaaja Joonas Salli on päässyt joulukalenterikuvauksissa näkemään jo lukuisia päiväkotilasten esityksiä. Tässä esiintymispaikalle on tulossa Ryhmis Sporttivekarat tonttulakeissaan.

2.12.2022 16:44

Satakunnan Kansan joulukalenterissa nähdään tänä vuonna päiväkotilasten joulutervehdyksiä eri puolilta maakuntaa.

Kalenterin ensimmäisessä luukussa Meri-Porin päiväkodin lapset esittivät jouluisen version klassikkokappaleesta Pikkukarhu nukkuu.

Videolla pikkutontut nukkuvat ja sitten heräävät, kun lasketaan yy kaa koo, ja huudetaan ”herää jo!”.

Tyyli on vapaa, sillä lapset eivät ole aikuisten tapaan kangistuneet kaavoihinsa. Kaikki tunteet saavat näkyä, hämmennyksestä riehaannukseen.

Satakunnan Kansan toimituspäällikkö Hannu Pitkäranta kertoo, että idea tämän vuoden joulukalenteriin keksittiin pari viikkoa ennen joulukuun alkua.

”Mietin, mikä olisi sellaista sisältöä, josta tulisi kaikille vilpittömän hyvä mieli”, Pitkäranta sanoo.

Inspiraation lähteenä oli Satakunnan Kansassa vuonna 2018 tehty runojoulukalenteri Jouluhimmeli, jossa satakuntalaiset henkilöt lausuivat SK:ssa julkaistuja Viikon runoja.

”Se oli niin poikkeuksellinen, että siitä tuli hyvää palautetta. Aloin miettiä, voisimmeko keksiä jotain saman tyyppistä.”

Pienten lasten jouluesitykset tulivat hänelle mieleen, koska juuri nyt aikuisten maailmassa on paljon synkkyyttä: kaamos, sota Euroopassa ja energiakriisi.

”Mutta lasten ilo ei tunne meidän aikuisten murheita.”

Ideaa palloteltiin toimituksen komentokeskuksessa, deskissä. Kun päätoimittajakin piti ajatusta hyvänä, alkoi vimmattu suunnittelu ja järjestely, jotta kaikki 24 luukkua saataisiin tehtyä ajoissa.

Joulukalenterin nimeksi päätettiin vaatimattomasti laittaa Maailman sympaattisin joulukalenteri. Ensimmäisten luukkujen julkaisun jälkeen hyvää palautetta on tullut niin työpaikan käytävillä kuin sosiaalisessa mediassa.

Jokaisen joulukalenterin luukun takaa paljastuu video, jossa satakuntalaiset päiväkoti-ikäiset esittävät jonkin ohjelmanumeron. Yhdessä luukussa on myös ekaluokkalaisia mukana.

Kalenterin käytännön toteutuksesta ovat vastanneet Satakunnan Kansassa toimittaja Juulia Nevala ja kuvaaja Joonas Salli.

Nevala kertoo, että kun idean kanssa lähestyttiin päiväkoteja, vastaanotto oli erittäin positiivinen. Vain muutama päiväkoti joutui kieltäytymään kalenteriin osallistumisesta, kun aikataulu ei antanut myöten.

Mukana on päiväkoteja Porista, Raumalta, Nakkilasta, Eurajoelta, Harjavallasta ja Ulvilasta.

Päiväkodit saivat suunnitella kalenteriluukkujen ohjelman melko vapaasti, ja joulukuun aikana on tulossa esimerkiksi joululauluja, revontulitanssia ja laululeikkejä.

Joulukalenteriesityksiin on panostettu:

”Kuulin eilenkin eräästä päiväkodista, että lapset ovat siellä todella innoissaan treenanneet esityksiä siitä lähtien, kun asiasta oli sovittu”, Nevala sanoo.

Nevala on iloinen siitä, että luukuissa nähdään myös muita kuin suomenkielisiä esityksiä:

”Lucian päivänä on Porin ruotsalaisen päiväkodin esitys, ja yhdessä luukussa on englanninkielisten eskarilaisten ja Cygnaeuksen koulun ekaluokkalaisten esitys.”

Satakunnan Kansan kuvaaja Joonas Salli on se henkilö, joka käy kaikissa päiväkodeissa ikuistamassa esitykset videolle.

Hän kertoo, että joulukalenteriesiintyjien parissa jännitys on ollut käsin kosketeltavaa, kun harjoitusten jälkeen vihdoin päästään tositoimiin.

”Aina on ollut tosi tervetullut olo, ja tuntuu, että monessa paikassa on jopa jo vähän odotettu, että koska se kuvaaja tulee”, Salli kertoo.

Kuvaaja Joonas Salli työn touhussa. Ryhmis Sporttivekaroiden joulukalenteriesitys kuvattiin ulkona.

Jännittävää hetkeä Salli yrittää helpottaa juttelemalla lasten kanssa. Heitä kiinnostaa esimerkiksi se, miksi kuvaajalla on kaksi kameraa tai miksi kameran mikrofonin päällä on karvaa.

”Kuvaajana tulee usein työskenneltyä aikuisten kanssa, niin nyt on menty lasten tasolle, ja tosi pieniäkin lapsia on lähtenyt mukaan. Nuorin esiintyjä on tähän mennessä ollut 2-vuotias”, Salli sanoo.

Kalenteriluukussa videon pituus on muutaman minuutin, mutta kuvaajalla kuluu kohteessa aikaa ainakin puolisen tuntia, kun kalusto pitää pystyttää ja löytää sopivin kuvauspaikka.

Videoista kuvataan yleensä kaksi ottoa.

”Lapset ovat tosi hienosti ja rohkeasti esiintyneet ja laulaneet”, Salli kertoo.

Esiintyjäryhmien koot ovat vaihdelleet: jollain videolla voi olla vain kolme lasta ja toisessa 20.

Tähän mennessä luukkuja on kuvattu kymmenen kappaletta, ja loputkin kuvaukset on jo päiväkotien kanssa sovittu.

Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukesi torstaina, ja se oli Pitkärannan mukaan jopa yllättävän suosittu SK:n verkkolukijoiden parissa.

Ensimmäinen luukku oli päivän 7. luetuin sisältö, mikä on hyvä tulos, kun kyseessä ei ole kova uutissisältö vaan hyvän mielen projekti.

Joulukalenteri ei ole maksumuurin takana, vaan kuka tahansa pääsee avaamaan sen luukkuja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut