Hämäräjuhlan aika

27.11.2022 8:00

”Tuvassa on hämärää ja kaikki ovat asettuneet lepoon hämäränhetkiä viettämään. On aivan hiljaista, ihan niin kuin kaikki kuuntelisivat jotakin tai jotakuta… koko talon väki istuu yhdessä ja yhteenkuuluvina ja kaikessa rauhassa. Se rauha on lepoa.”

Onko edellä oleva kuvausta tulevan talven sähkönsäästötalkoiden ilmentymästä kodeissamme, vaiko vain tuokiokuva entisaikojen ulkosaariston asukkaiden sähköttömästä arjesta, jota kirjailija Anni Blomqvist kuvaa näin romaanissaan Tie Myrskyluodolle?

Tänään se kuitenkin alkaa: hämäräjuhlan aika. Kirkollisessa kielenkäytössä puhumme adventtiajasta, mutta lainasin otsakkeen edesmenneeltä kirjailijalta ja virsirunoilijalta, Anna-Maija Raittilalta, jota haastattelin kauan sitten adventin merkityksestä.

Olipa kyse menneestä tai tulevasta historiasta, ensimmäisen adventtikynttilän sytyttäminen ja Hoosiannan pauhu kirkoissamme virittää yhdelle ja toiselle juhlamielen pimeän syksyn keskelle. Valo alkaa lisääntyä ja lopulta voittaa, kun ehdimme joulupäivään.

Kirkkovuoden kierrossa olemme jälleen portilla, uuden kynnyksellä, jättämässä jotain taakse ja astumassa johonkin uuteen. Pian joulu jo sarastaa, mutta syntymän ja uuden elämän ihmettä ei ole ilman odottamisen ja valmistamisen tuskaa ja vaivaa.

Mikä jää taakse ja mikä uusi elämässäsi, vielä kenties hämärässä, on odottamassa, tuloillaan? Onko mielesi täynnä huolta ja epävarmuutta vai tiukkuuko se iloa ja odottavaa onnea? Onko käsillä taitekohta, jota et pyytänyt etkä tilannut?

Keskellämme moni huutaa adventin perusrukousta, ”oi auta” päivittäin, ei yksin tänään hoosianna-kirkossa. Adventtivirren viesti haluaa rohkaista sinua: ”Hän tuskat tuimat sammuttaa, vaivoista meidät vapahtaa.” (Virsi 2:2)

Toteutuivatpa ensi talven sähkönsäästötalkoot tai eivät, miten soisinkaan, että myrskyluotolainen elämänmuoto saisi rauhoittaa jokaista meitä alkaneen hämäräjuhlan ajan. Kuuntelemaan adventin Herraa ja Kuningasta, joka on tulossa.

Kirjoittaja on Laviassa asuva psykoterapeutti, työnohjaaja ja tietokirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut