Ely-keskus: Työttömyyden laskuvauhti hidastumassa Satakunnassa

Ely-keskuksen mukaan etenkin ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä on selvästi kasvanut vuotta aiemmasta.

22.11. 19:00

Satakunta

Työttömien työnhakijoiden osuus Satakunnan työvoimasta oli lokakuussa 8,6 prosenttia.

Maakunnassa oli lokakuun lopussa 8 270 työtöntä työnhakijaa, mikä on 280 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Syyskuusta työttömien määrä nousi 140 hengellä.

Luvut käyvät ilmi Satakunnan ely-keskuksen katsauksesta.

”Työttömyyden laskuvauhti on Satakunnassa hidastumassa. 30–49-vuotiaita työttömiä oli jo vuoden takaista enemmän. Etenkin ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä on selvästi kasvanut vuotta aiemmasta”, katsauksessa todetaan.

Yli vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä on vielä huomattavasti laskenut. Pitkäaikaistyöttömyyden aleneminen näkyy myös yli 50-vuotiaiden työttömien määrän laskuna.

Työvoiman kysyntä on edelleen jatkunut varsin vilkkaana. Työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuussa Satakunnassa yhteensä 3 850 avointa työpaikkaa, joista kuukauden aikana avautuneita uusia työpaikkoja oli vajaat 1 700.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut