Säilölumi teki tehtävänsä, hiihtokausi avataan Porissa jo nyt

Ladut aukeavat torstaina kello 17. Viikonloppuna hiihdettävää latua voi olla jopa puolitoista kilometriä.

17.11. 15:05

Pori

Ensimmäiset suksien suihkaukset kuullaan Porissa Isonmäen urheilukeskuksen laduilla jo torstai-iltana. Ensimmäisille baana on vapaana kello 17 alkaen.

Kaikkiaan hiihdettävää latua on 1,2 kilometriä, joista 300 metriä kaksisuuntaista. Reitti kulkee lammenlenkiltä maauimalan kulmalla sijaitsevalle latukonekopille.

Porille aikaisen hiihtokauden avauksen takaa säilölumi. Kesän yli purujen alla viihtynyt lumi on levitetty maastoon ja ajettu latupohjaksi.

”Lumi säilyi nyt paljon paremmin kuin viime vuonna. Puru oli riittävän vanhaa ja kuivaa, jotta lumi säilyi paremmin”, Porin kaupungin liikuntapaikkavastaava Seppo Myllykoski iloitsi.

Hiihtäjille tieto hiihdettävästä ladusta on odotettu. Myllykosken tietojen mukaan koko maassa ulkolatuja ei ole auki kuin reilut 20. Porista katsoen lähimpiä olisi saanut etsiä Jyväskylästä ja Vöyristä.

”Eikä oikein Jyväskylän ja Porin olosuhteita voi verrata”, Myllykoski naurahti Porin kosteaan rannikkoilmastoon viitaten.

Perjantaina latuja on tarkoitus jopa lisätä, jos maa vain kestää kuljetuskaluston painon. Myllykosken arvion mukaan säilölumesta saadaan tehtyä vähintään 2 kilometrin ladut. Säilölumen loputtua voidaan kuitenkin jatkokilometrejä joutua odottamaan jonkin aikaan.

”Tykkilunta ei vielä voi näillä keleillä edes kuvitella tekevänsä. Ilmankosteus on liian suuri ja pakkastakin pitäisi olla selvästi enemmän. Ja tyhjennetään nyt tuo kasakin ensin. Siellä on jopa vuoden 2021 lunta vielä jäljellä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut