”Hautaavat nuukuuksissaan rahansa maahan, tavallista kovaäänisempiä, ei huomattavampia älynlahjoja...” – Näin väkeä eri puolilla Satakuntaa kuvailtiin parisen sataa vuotta sitten

Pitäjänkuvauksissa rahvasta tutkailtiin melkein kuin hyönteistä suurennuslasin alla. Ainakin Huittisten, Ahlaisten, Rauman ja Euran asukkaista on kirjoitettu suoria sanoja. Vähän kehuttiinkin.

Kirkkoherra Frans Mauritz Ljungberg kuvaili 1850-luvulla raumalaista luonteenlaatua hitaaksi ja flegmaattiseksi, mutta yleisesti ottaen raumalaiset olivat hänestä rehellisiä ja työteliäitä. Kuvassa torikauppaa Raumalla tekevä rouvashenkilö ei liity erityisesti artikkeliin.

7.1. 14:00

Satakunta

Huittislaisen kansan elintapaa, mitä ruokaan ja juomaan tulee, ei voinut sanoa epäsiistiksi eikä köyhäksi, joskin erikoista oli mieltymys vanhaan, hiukkasen pilaantuneeseen lihaan.

Aamuisin Huittisissa oltiin aikaisin jalkeilla, enimmäkseen kello kolmelta. Maata mentiin illalla kymmeneltä. Työtä tehdessään asukkaat olivat ahkeria ja uutteria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut