Viikko alkaa Satakunnassa harmaana ja sateisena – aurinko saattaa pilkahtaa tiistaina

Yöpakkasia ei ole näkyvissä, mutta räntäsade saattaa liukastaa teidenpintoja keskiviikkona aamulla.

Satakunnassa sataa alkuviikolla joka päivä, mutta tiistaina on päivällä hetken kuivempi hetki.

6.11. 18:37

Pori

Lauha lounainen ilmavirtaus jatkuu Satakunnassa alkuviikolla. Sää on maanantaina sateinen ja harmaa.

”Maanantai on pilvinen päivä Satakunnassa, ja uusia sadealueita kulkee maakunnan yli. Päivälämpötila on 7–9 astetta. Sateet jatkuvat läpi seuraavankin yön”, kuvailee päivystävä meteorologi Joanna Rinne Forecalta.

Sateita saadaan vielä tiistaina aamullakin, mutta sitten poutaantuu.

”Pilvet väistyvät tiistaina päivällä ja aurinkokin saattaa näyttäytyä. Päivä on hieman maanantaita viileämpi, lämpöasteita on 3–6. Illalla alkaa kuitenkin taas pilvistyä ja viimeistään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saapuu lännestä uusia sadealueita.”

Keskiviikko on taas sateinen päivä.

”Aamulla sade saattaa olla olomuodoltaan rännän kaltaista, mutta mitään valkoista peitettä ei maahan ole luvassa. Kaikki sulaa saman tien. Liukasta saattaa kuitenkin olla, vaikka mittari ei näyttäisikään painuvan pakkaselle. Keskiviikon lämpötila on 2–7 astetta.”

Kovia tuulia ei Satakunnan alkuviikon ennusteessa näy, ja tiistaina on näillä näkymin lähes tyyntä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut