Valtatie 12:lla sattui neljän auton ketjukolari – Kaksi autoa vaurioitui hinauskuntoon

Pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen kello 15.16.

3.11. 15:41 | Päivitetty 3.11. 16:19

Rauma

Valtatie 12:lla Raumalla sattui keskiviikkona iltapäivällä neljän auton ketjukolari.

Päivystävä palomestari Petri Rantala kertoo, että onnettomuus sattui tien Rauman puoleisessa päässä, Rauman Motonetin kohdalla. Ketjukolari sattui Tampereen suuntaan johtavalla kaistalla.

Kaikissa neljässä autossa oli Rantalan mukaan onnettomuuden sattuessa vain kuljettaja. Kukaan heistä ei loukkaantunut. Autoista kaksi vaurioitui hinauskuntoon.

Onnettomuus sattui suoralla tieosuudella kaksien liikennevalojen välisellä alueella, mutta ei liikennevalojen kohdalla.

”Etummainen auto jarrutti, minkä jälkeen kolme perässä tullutta autoa törmäsi edellä ajavaan.”

Etummaisen auton jarrutuksen syystä ei Rantalan mukaan ole tässä vaiheessa tietoa.

”On mahdollista, että se on ollut täysin normaali liikennetilanne.”

Rantalan mukaan onnettomuuspaikalla on kaksi Tampereen suuntaan johtavaa kaistaa. Niistä toinen oli onnettomuuden jälkeen vajaan tunnin pois käytöstä. Liikenne palautui normaaliksi kello 16.05.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut