Ukrainalaiset kaipaavat apua edelleen – Näin voit auttaa Satakunnassa: Köyliöön perustettiin jopa oma tavaratalo

Kiihtyneet sotatoimet Ukrainassa kasvattavat jälleen auttamishalua. Satakuntalaisten toimijoiden kautta apua voi toimittaa sekä tänne saapuneille pakolaisille että Ukrainassa taisteleville ja siviileille. Auttajat haluaisivat ulottaa toimintaansa myös suomalaisten apua tarvitsevien pariin.

Irmeli Pentti asettelee sesongin mukaisesti esille lämpimiä vaatteita LC Köyliön Ladyjen pyörittämässä lahjoitustavaratalossa, joka on tarkoitettu Ukrainan pakolaisille. Tarkoitusta varten käyttöön saadulla Köyliön entisellä terveysasemalla on usean huoneellisen verran vaatteita ja muuta lahjoitustavaraa. Ladyjen mukaan paikallisten auttamishalu ja lahjoituksia saaneiden kiitollisuus on koskettavaa.

23.10. 17:00

Satakunta

Köyliöön syntyi maaliskuussa pikavauhtia aivan erityinen tavaratalo. Lähes tyhjin käsin sotaa paenneet ukrainalaiset ovat saaneet sieltä tarvittavaa tavara- ja ruoka-apua elämän aloittamiseksi Suomessa. Lahjoitustavaratalo toimii Köyliön lakkautetulla terveysasemalla.

”Kunta antoi tilat käyttöön, ja meillä on niin innokas porukka, että sillä voi tehdä mitä vain”, Marja Kynnysmaa kehuu toimintaa pyörittäviä Lions Club Köyliön ladyja ja toteaa Lions Clubin miesten ja muidenkin apukäsien olevan toiminnassa tukena.

Tavaratalon ajateltiin ensin palvelevan Säkylän alueelle tulleita ukrainalaisia, joita olikin äkkiä pari sataa. Nyttemmin kävijöitä on myös ainakin Kokemäeltä, Eurasta ja Huittisista, ja se on Kynnysmaan mukaan ihan ok.

Yleinen avun tarve on nyt jonkin verran vähentynyt, kun iso osa ukrainalaisista on päässyt töihin. Moni on myös jo palannut kotimaahan tai siirtynyt muualle Suomeen.

”Toisaalta kausitöiden päättyessä usea jää jälleen Maahanmuuttoviraston avustuksen varaan. Apua tarvitaan siis edelleen”, Kynnysmaa sanoo.

Juuri nyt kaivataan erityisesti hyviä syys- ja talvivarusteita.

Lions Ladyt Arja Laaksonen ja Irma Väinölä viikkaavat lahjoitettuja liinavaatteita. Heihin on tehnyt vaikutuksen se, kuinka hyvää lahjoitustavara pääosin on. Osassa on vielä hintalappu päällä. Kattilat, sähkövatkaimet ja föönit menevät heti. Reput ja nyt lenkkarit ovat kovin kysyttyjä, hygieniatuotteet aina, ladyt kertovat. Tuotteet, jotka eivät Köyliön tavaratalossa löydä ottajaansa, toimitetaan SPR:n Konttiin.

Lahjoituksia voi toimittaa ladyjen tavarataloon, ja paikallisissa liikkeissä on myös ostoskärryjä, joihin voi ostaa tavaraa. Erilaiselle päivittäistavaralle on jatkuvaa tarvetta.

Kynnysmaa kertoo, että jotkut kysyvät, mitä milloinkin tarvitaan, ja ostavat sitten porukalla vaikka kasseittain terveyssiteitä. Eräs yksityishenkilö kustansi uuden pesukoneen, kun koneelle oli tarve. Isoilta elintarvikeyrityksiltä ja lähileipomoilta on saatu myös ruoka-apua.

”Tavarataloamme seuraa Facebookissa lähes tuhat henkilöä, ja Whatsapp-ryhmissä tieto kulkee nopeasti. Jos tulee äkillisiä erityistarpeita, vaikka tietyn kokoiset lenkkarit tai silitysrautoja, asia järjestyy yleensä nopeasti.”

Kynnysmaan mukaan auttamishalu on koko ajan ollut suurta, ja lahjoituksia on tullut runsaasti. Siksi nyt viritellään mahdollista yhteistyötä kunnan sosiaalitoimen kanssa. Josko apua voitaisiin jakaa myös sitä tarvitseville alueen kantasuomalaisille.

Google-kääntäjä on ollut ahkerassa käytössä tiedonvälityksessä.

Euran Paneliassa havahduttiin Ukrainan ja ukrainalaisten auttamiseen välittömästi Venäjän hyökkäyksen jälkeen helmikuun lopussa. Liikkeelle panevana voimana toimi yrittäjä Marko Haavisto Ukrainasta olevan avovaimonsa Yana Liashinskan kanssa.

Suomalaisten auttamisen halu oli suuri, ja erilaista rintamalla tarvittavaa tavaraa kertyi nopeasti kaksi kuorma-autollista.

Lue lisää: Pakettiauto täyttyi hetkessä, joten nyt panelialainen Marko Haavisto kerää kuorma-autollista humanitaarista apua Ukrainaan

Panelia-apu on antanut apuaan myös alueelle paenneille ukrainalaisille, mutta koska sielläkin suurin osa on jo työllistynyt tai muuten löytänyt oman paikkansa, pääosa avustuksista menee nyt rintamalle Ukrainaan.

Tavaraa lähtee noin kerran viikossa ukrainalaisten pikkubussien kyydissä.

”Lahjoitustavaraa on alkanut taas tulla enemmän. Uutiset Venäjän lisääntyneistä pommituksista ovat varmaan vaikuttaneet. Ehkä jossain välissä meiltä lähtee taas isompikin kuorma. Auttamisen halua on edelleen paljon”, Marko Haavisto sanoo.

Hänen mukaansa eniten lahjoitetaan elintarvikkeita ja vaatteita. Jonkin verran on saatu myös esimerkiksi suojaliivejä, ensiapuvälineitä ja lääkkeitä. Panadol ja Burana, hygieniasyistä liuskoissa, ovat hyviä, koska ne tunnetaan myös Ukrainassa.

Paneliasta Ukrainaan toimitettua avustustavaraa. Kuvattujen henkilöllisyyttä ei turvallisuussyistä paljasteta.

Paneliasta Ukrainaan toimitettua avustustavaraa. Kuvattujen henkilöllisyyttä ei turvallisuussyistä paljasteta.

Yhdistyksen Facebook-sivuilla on lista tämän hetken kaivatuimmista tuotteista, joihin kuuluvat muun muassa miesten lämpimät armeija- tai maastokuosiset vaatteet, säilyvät elintarvikkeet ja perus lääkintä- ja hygieniatuotteet.

"Meillä on ukrainalainen verkosto, jonka kautta tiedämme, missä tavaraa tarvitaan. Saamme myös kuvia perille menneestä avusta”, kertoo Sini Suominen, joka kuuluu siihen viiden hengen porukkaan, joka Panelia-apua pääasiassa pyörittää. Tukena on laaja yksityisten ja yhteisöjen verkko.

Myös Euran keskustassa ja Paneliassa voi K-ryhmän kaupoissa jättää keräyskärryyn liikkeestä ostamiaan lahjoitustuotteita.

”Kaupoista saamme myös elintarvikkeita, joiden päivämäärä on menossa umpeen, kun pystymme jakamaan ne jo samana iltana eteenpäin. Säilyvämmät, kuten suklaapatukat lähetämme Ukrainaan”, Suominen selvittää.

Suominen kertoo myös vastikään saadusta 2 000 euron lahjoituksesta, jolla on hankittu hernekeittoa rintamalle.

Panelia-avussakin on herännyt haave myös vähävaraisten suomalaisten auttamisesta, kun kovat hintojen nousut koettelevat nyt monia.

Ukrainalaisia on Satakunnassa vastaanottokeskusten kirjoilla noin pari tuhatta sijoittuneena lähes kaikkiin maakunnan kuntiin, kertoo Porin Liinaharjan vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka. Uusia tulokkaita on edelleen, mutta toisia palaa Ukrainaan. Kokonaismäärä pysyy nyt suunnilleen samana.

Suomalaisten suuri auttamishalu on nähty Porissakin. Tavara- ja vaatelahjoituksia Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin ylläpitämään Liinaharjan vastaanottokeskukseen on tullut paljon.

Keskuksessa ei tarve uusille tavaroille ole enää kovinkaan suuri, ja lahjoitustoimintaa suunnataan nyt enemmän kuntiin, minne pakolaiset asettuvat jatkossa asumaan.

”Kunnat, SPR ja muutkin järjestöt tekevät tarvittaessa täsmäkeräyksiä. Paljolti kannattaa seurata sosiaalista mediaa, yhteyttä voi ottaa SPR:n paikallisyhdistyksiin”, opastaa SPR:n Satakunnan piirin terveyden ja hyvinvoinnin päällikkö Anne-Mari Hakuni.

Myös muuta kuin materiaalista apua voi lahjoittaa. Vastaanottokeskuksessa ja muuallakin toimii yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa erilaisia kerhoja, läksyhelppiä ja vastaavaa.

”Jos siis löytyy kiinnostusta harrastustoiminnan vetämiseen, tilat ja osallistujat löytyvät varmasti”, Hakuni sanoo.

Lisätietoja

Apua ukrainalaisille

  • Köyliön lahjoitustavaratalo toimii osoitteessa Köyliöntie 14. Avoinna lahjoittajille ja avun tarvitsijoille maanantaisin kello 17–19, muina aikoina erikseen sovittaessa. Lisää yhteystietoja ja tietoa erityisesti tarvittavista tavaroista Facebookissa (LC Köyliö Ladyt / Ukraina / Lahjoitustavaratalo). Tänne voi jättää myös paketteja, jotka on tarkoitettu suoraan Ukrainaan Panelia-avun kautta.

  • Panelia-apu ry toimittaa avustustavaraa pääasiassa Ukrainaan, mutta myös lähialueelle tulleille ukrainalaisille. Lisätietoja, myös lista tämän hetken eniten kaivatusta avusta Facebookissa (Panelian Ukraina-apu). Lahjoitettavista listan tavaroista tai muusta sotilaille sopivasta tavarasta yhteys p. 040 5580 761, isommat erät p. 040 0677 774.

  • SPR:n kautta voi lahjoittaa tavaraa paikallisosastojen välityksellä sekä Porin Konttiin, josta voi edullisesti hankkia tavaraa.

  • Yli 700 keräyspisteestä ympäri Suomen voi lähettää maksutta Ukrainaan tarkoitettua tavara-apua autaukrainaa.fi-sivuston kautta. Sivustolla on toimintaohjeet ja listaa toivottavista avustustuotteista. Myös rahalahjoituksia toivotaan, sillä tavaroiden toimittaminen Ukrainaan maksaa. Toiminnasta vastaa Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry.

  • Myös muilla yhteisöillä Satakunnassa on erilaisia tempauksia ja keräyksiä ukrainalaisten auttamiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut