Eurajoen vahva talous kantaa palvelut ja investoinnit – liikunnan monitoimihalli rakenteille

Urheilu ja liikunta ovat Eurajoen investointien kärkilistalla. Monitoimihallin lisäksi ensi vuodelle on rahavaraus urheilukentän peruskorjaukselle.

14.10. 18:30

Eurajoki

Maksujen tai verojen korotuksia ei ole tiedossa Eurajoella ensi vuodeksi, sillä kunnan vankka talous kantaa nykyiset palvelut ja investoinnit. Kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi esittää kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn vuoden 2023 talousarviota, joka päätyy noin 304 000 euron positiiviseen vuositulokseen.

Talousarviossa on varattu investointeihin yhteensä noin 9,7 miljoonaa euroa. Suurimmat Eurajoen rakennuskohteet ovat monitoimihalli ja Laitakarin kevyen liikenteen väylän rakentaminen.

Liikunnan monitoimihallin kustannusarvio on 8,5 miljoonaa euroa ja sen rakentamisen aloitukseen on talousarviossa varattu 1,25 miljoonaa euroa. Rakentamisen ehtona on kuitenkin valtion rahoitusavun saaminen.

Liikunnan isona investointina budjetissa on myös urheilukentän peruskunnostus 800 000 eurolla. Kenttäuudistus on siirtynyt markkinaoikeuteen tehdyn valituksen seurauksena.

Laitakarin kevyen liikenteen väylän ja valaistuksen rakentamiseen on osoitettu 2,55 miljoonaa euroa.

Eurajoen kunnallisvero on ensi vuonna 5,36 prosenttia. Se on maakunnan edullisin ja myös valtakunnan alhaisimpien joukossa. Nykyisestä 18 prosentin verosta siirtyy valtiolle sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen (sote) 12,64 prosenttiyksiön osuus.

Sote-uudistuksen rahoituksen tasoitusjärjestelmä kääntää Eurajoen peruspalvelujen valtionosuudet negatiivisiksi eli kunnasta tulee maksaja valtion suuntaan. Kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen talousarvioesityksessä on varauduttu 4,1 miljoonan euron maksuvelvoitteeseen valtiolle.

Kunnan verotulot ovat ensi vuonna arviolta yhteensä noin 38 miljoonaa euroa. Eurajoella on kiinteistöverotulojen osuus entistä painavampi. Kiinteistöverotulo on 23,4 miljoonaa euroa ja tuloverot 12,3 miljoonaa euroa sekä yhteisöverotulo 2,3 miljoonaa euroa.

Pääosa kiinteistöverotulosta on Olkiluodon voimalaitosrakennusten verotuksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut