Muistokirjoitus: kansanedustaja, henkilöstöpäällikkö Väinö Vilponiemi

8.10. 21:02

Entinen SDP:n kansanedustaja ja Porin kaupungin henkilöstöpäällikkö Väinö Vilponiemi kuoli pitkälle edenneen muistisairauden uuvuttamana 10. syyskuuta Porissa. Hän oli syntynyt 3. marraskuuta 1925 ja oli kuollessaan 96-vuotias.

Väinö Vilponiemi syntyi Noormarkun Söörmarkussa kuusilapsiseen perheeseen vaatimattomiin oloihin. Tämä työläistausta jätti häneen aatteen palon, joka kesti hänen kuolemaansa asti.

Hänet määrättiin sotaan rintamalle 17-vuotiaana vuonna 1943. Väinö kuului viimeiseen sotaan kutsuttuun ikäluokkaan. Kannaksen taisteluissa hän ehti kuitenkin vain käväistä, ja enimmän sota-ajan hän vietti Lapin sodassa.

Sodan jälkeen Väinö aloitti varsinaisen työelämänsä ensin Seikun sahalla Porissa. Päästyään 1947 Ekvallin huonekalutehtaan korjausmieheksi hänet vedettiin mukaan ay-toimintaan, mikä puolestaan vei hänen tiensä yhteiskunnalliseen koulutukseen Kiljavan opistolle ja Työväen akatemiaan. Siitä alkoivat järjestötyö ja puoluepolitiikka, jotka kestivät hänen koko loppuelämänsä. Hän on myöntänyt politiikan menneen usein myös perhe-elämän edelle.

Politiikassa Väinön esikuvia olivat Eetu Salin ja Väinö Tanner. Toimittuaan vuosina 1954–1962 Satakunnan sosialidemokraattien piirisihteerinä hän oli asiamiehenä Porin Itäpuistoon pystytetyn Salinin patsaan hankkeessa. Satakunta oli Väinö Tannerin maakunta, ja SDP:n puheenjohtajana hän vieraili usein maakunnassa. Väinö oli tällöin hänen autonkuljettajansa.

Sosiaalidemokraattien hajaannuksen aikaan Satakunta – ja myös Väinö Vilponiemi – oli oikealla, ja oikeistodemarin ja niin sanotun asevelisosialistin leima pysyi Väinössä vahvana myös hänen kansanedustajavuosinaan 1962–1975. Siitä oli hänelle sekä etua että haittaa. Kun SDP:n sisällä alkoivat puhaltaa entistä vasemmistolaisemmat tuulet, Väinö menetti muun muassa Demarinuorten (silloin SNK) puheenjohtajuuden ja SDP:n puoluetoimikunnan paikan.

Kalevi Sorsan puheenjohtajakaudella Väinön asema kävi ahtaammaksi, mikä sai hänet vähitellen pohtimaan 1970-luvulla eduskunnasta luopumista. Tosin hänellä oli eduskuntakautensa lopullakin merkittäviä tehtäviä, kuten eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajuus. Satakunnassa hänellä olisi kyllä ollut luottamusta.

Ansioistaan politiikassa Väinö sai muun muassa Rafael Paasio -mitalin.

Väinön perusluonne oli iloinen ja hyvään uskova. Pettymykset politiikassa saivat hänet kuitenkin opettamaan jälkipolvelleen, että katso tarkkaan, keneen luotat.

Porissa Vilponiemi valittiin vuonna 1975 kaupungin ensimmäiseksi henkilöstöpäälliköksi, josta virasta hän jäi eläkkeelle 1988. Virkansa aikana hän oli aktiivisesti kehittämässä sekä Porin että yleensä kaupunkien henkilöstöpolitiikkaa.

Porissa Väinölle oli tärkeää muun muassa Porin työväenyhdistys, jonka puheenjohtaja hän oli 23 vuotta. Myös Porin teatterisäätiön hallituksen johtaminen oli hänelle tärkeää.

Eläkevuosinaan Väinö arvosti porvarien ja sosiaalidemokraattien muodostaman Aseveliliiton seuraajan Kaatuneiden muistosäätiön toimintaa. Hän kuului pitkään säätiön hallitukseen sen viimeisenä sodan käyneenä jäsenenä.

Viime vuosikymmeninä hän toimi aktiivisesti sotaveteraanien hyväksi. Väinö oli pitkään sekä Porin sotaveteraanien että Satakunnan sotaveteraanipiirin puheenjohtajana.

Kansanedustajuuden jälkeen Väinölle jäi enemmän aikaa myös perheelle ja suvulle.

Hänen avioliittonsa viime helmikuussa kuolleen Ilona-vaimon kansa kesti 68 vuotta. Hän seurasi tarkasti poikansa ja tämän Anita-vaimon elämää. Kaksi lapsenlasta, Lilli ja Samuli, ja heidän perheensä antoivat iloa Väinön elämään.

Muistisairaus alkoi antaa merkkejä Väinössä jo kymmenisen vuotta sitten, ja neljä vuotta sitten hän joutui hoitokotiin. Vähitellen sairaus sai kokonaan otteen Väinöstä.

Jukka Vilponiemi

Kirjoittaja on vainajan poika.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut