Hirvenmetsästyskausi alkaa viikonloppuna: Lounais-Suomen poliisi valvoo aloitusta

Hirvenmetsästyskausi alkaa lauantaina 8. lokakuuta Lounais-Suomen alueella.

Hirvenmetsästyskausi alkaa lauantaina 8. lokakuuta.

5.10. 19:02

Lounais-Suomen poliisi valvoo viikonloppuna hirvenmetsästyskauden aloitusta yhteistyönä Länsi-Suomen merivartioston ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa.

Lounais-Suomessa metsälle lähtee tulevana lauantaina suuri määrä metsästäjiä. Hirvieläinten metsästys on tarkoin säädeltyä ja poliisin mukaan metsästystapahtumat ovat yleensä hyvin organisoituja.

Hirvenmetsästyksessä käytettävät aseet sekä voimakastehoisten patruunoiden käyttö lisäävät tarvetta kiinnittää yhä enemmän huomiota metsästystapahtuman järjestelyjen turvallisuusnäkökohtiin, Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

– Metsästyksen laillisuusvalvonnan yhteydessä tavoitteena on myös saada käsitys siitä, miten valvonnassa tavatut seurueet huomioivat metsästystapahtuman turvallisuusnäkökohdat, kertoo komisario Reijo Pennanen.

Hirvieläimen pyyntiluvan haltijan on nimettävä metsästystapahtuman järjestelyistä vastaava metsästyksenjohtaja ja tarvittava määrä varajohtajia. Seuruemetsästyksessä joko metsästyksenjohtajan tai varajohtajan on oltava läsnä metsästystapahtumassa.

Erävalvontaa toteutetaan vaihtuvin teemoin koko metsästyskauden ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut