Katso kuvakooste Nakkilan nahkiaismarkkinoilta: Lapset ilahtuivat ilmapalloista, aikuiset opettelivat ampumaan

Nahkiaismarkkinat olivat lasten ja lapsiperheiden juhlaa. Nopein nahkiaisten syöjä oli tänä vuonna Teemu Sierla.

Nakkilalaiset Enska Kaija ja Maija Sipilä ovat eskarikavereita. He ottivat ilon irti ilmaisista ilmapalloista.

24.9. 18:51

Nakkilalainen Merja Vappula oli silmin nähden ilahtunut huomatessaan, että hänen entiset oppilaansa Kirkonseudun koulusta olivat tulleet nahkiaismarkkinoille kartuttamaan leirikoulukassaansa.

”Kyllä minä yleensäkin tuen koululaisia, mutta he ovat minun vanhoja ekaluokkalaisiani ja myös viimeinen ekaluokka, jota opetin ennen kuin jäin eläkkeelle. He olivat tosi ihania. Sellainen porukka, että pois alta”, Vappula kertoi.

Nyt ekaluokkalaiset olivat jo varttuneet kuudesluokkalaisiksi, jotka keräsivät rahaa päästäkseen leirikouluun Raaseporin Kisakeskukseen. Oppilailla oli myynnissä muun muassa leivonnaisia.

”Kaikki on tehty kotona itse”, Tiitus Poikulainen kertoi.

Merja Vappula hieroi kauppoja entisten oppilaidensa kanssa. Luokkansa leirikoulurahastoa kartuttivat muun muassa Sijana Hristozova, Minella Tikkala (taustalla), Sampo Nokka ja Tiitus Poikulainen.

Nakkilan reserviläisten kojun edessä oli ajoittain jopa vähän jonoa, kun Esa Rannisto opetti markkinaväkeä ampumaan laseraseella.

”Palkinnoksi saa mökkitontin. Se on kyllä Harjavallassa ja teollisuusalueella”, Rannisto virnuili.

Katariina Kivioja ja Anni Kivelä eivät voineet vastustaa tarjousta.

”Kai tässä täytyy alkaa ampumaankin opetella”, Kivelä totesi.

Rannisto kertoi, että viiden minuutin aikana pitäisi saada viisi osumaa. Kivioja ehti tuskin tunnustaa, ettei ole koskaan aiemmin ampunut, kun hän jo sai täydet viisi osumaa.

”Helppo laji”, Kivioja naurahti.

Kivelän osumatarkkuus ei ollut ihan yhtä hyvä, mutta hän osasi silti iloita ystävänsä menestyksestä.

”Todella turvallista, kun kaverina on huippuampuja”, Kivelä kertoi.

Esa Rannisto Nakkilan reserviläisistä opetti markkinaväkeä ampumaan laseraseella. Vuorossa Anni Kivelä.

Esa Rannisto kehui Katariina Kiviojan suoritusta. Mökkitonttia sillä ei silti irronnut.

Nahkiaisten syönnin epävirallisesta SM-kisasta tuli tänä vuonna todella tiukka.

Nopein nahkiaisen syöjä oli Teemu Sierla, ja hänen voittoaikansa oli 10.13 sekuntia.

Toiseksi tuli Tuomas Korte (10, 23) ja kolmanneksi Aatu Teinilä (30,69).

Kaverinsa luokse kylään tullut tamperelainen Rauli Breilin kertoi nahkiaisten olevan parasta mitä hän tietää. Hän ostaa ainakin yhden herkkupalan aina, kun se on mahdollista.

Serkukset Aatu ja Lenni Teinilä osallistuivat nahkiaisten syönnin epävirallisiin SM-kisoihin, mutta Väinö Sainio kieltäytyi kunniasta. Hän arveli, ettei nahkiainen kuitenkaan maistu hyvältä. Aatu oli kilpailun kolmas.

Nahkiaismarkkinoilla saattoi nähdä myös dinosauruksia.

Eurajokelainen Sanni Jalo, 3, pääsi Nakkilassa ongelle. Sannin äiti Ellinoora Tero kertoi miehensä jääneen vauvan kanssa kotiin, kun äiti ja tytär lähtivät markkinoille. Äiti halusi tarjota tyttärelleen elämyksiä.

Aapo Mikkilä haki kasvomaalauksen Ellinoora Penttilältä. Poskeensa hän sai Ässien logon. Suosittuja kuvioita olivat myös hämähäkit, käärmeet, kukat ja perhoset.

Nakkilan seudun harmonikat esiintyi torilla Vesa Formusen (oik.) johdolla.

Nahkiaismarkkinat järjestettiin nyt 20:tä kertaa. Sää oli tänäkin vuonna järjestäjien puolella.

Keskustan kansanedustaja Eeva Kalli poikkesi markkinoille juttelemaan ihmisten kanssa.

Yleisön joukossa nähtiin myös nelijalkaisia markkinavieraita.

Päivitetty kello 19.11. Korjattu Merja Vappulan etunimi tekstistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut