Mistä olet kiitollinen?

18.9. 5:00

Aloititko aamusi kiitoksella uudesta päivästä ja sen suomista mahdollisuuksista vai hiipikö mielesi sopukoista synkkä valitus aikaisesta herätyksestä, kiireisestä arjesta, kurjasta säästä, maailman tilasta tai terveysmurheista?

Tämän sunnuntain aiheena on kiitollisuus, siksi onkin hyvä hetki pohtia hieman sen merkitystä.

Evankeliumitekstissä Luukkaan (17:11–19) mukaan Jeesus kohtaa kymmenen avuntarvitsijaa, spitaalisia, lepraa sairastavia ihmisiä, joiden piti muiden tartuttamisen pelosta pysytellä antiikin ajan yhteiskunnan laitamilla ja ilmoittaa kanssakulkijoille selkeästi missä he kulloinkin liikkuivat. He olivat todennäköisesti kuulleet, että Jeesus olisi ohikulkumatkalla Samarian ja Galilean rajaseudulla. He pysähtyivät sopivan etäisyyden päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!”

Jeesus näki heidät ja yksinkertaisesti vain käski heidän mennä näyttämään itsensä papeille, joiden piti todeta parantuminen ja palauttaa heidät jälleen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Matkalla temppeliin he kaikki kymmenen puhdistuivat ihosairaudestaan. Huomattuaan parantuneensa, yksi heistä kääntyi takaisin kiittämään parantajaansa. Siis vain yksi kymmenestä palasi ylistämään Jumalaa, ja hänestäkin sanottiin, että hän ei ollut juutalainen, vaan samarialainen.

Näiden parantuneiden, mutta kiittämättöminä matkaa jatkaneiden tavoin huomaan myös itse olevani kiittämätön, sillä pidän monia asioita itsestään selvyyksinä. Olen saanut niin paljon, mutta muistanko aina kiittää Jumalaa kaikista hänen hyvistä lahjoistaan? En, niin helposti huomaan vain sen mikä on huonosti tai sen mitä puuttuu.

Jumala on kuitenkin luonut ihmisen ja koko luomakunnan, jotta hän saisi iloita ja riemuita niistä. Hän rakastaa meitä ehdoitta ja tahtoo kuulla huuliltamme kiitoksen ja ylistyksen sanoja. Raamatussa ei myöskään turhaan kehoteta kiittämään, sillä kiitosmieli saa aikaan hyvää sekä ihmisessä itsessään että hänen lähipiirissään.

Siksi ”veisatkaamme yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaamme ja laulakaamme täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkäämme aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef. 5:20)

Riitta Granroth

kappalainen, rovasti

Rauman seurakunta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut