Rauma aloittaa ison koulurakennusten purku-urakan

Peruskorjatun, mutta kosteus- ja sisäilmaongelmia potevan Nanun koulun purkaminen alkaa lähikuukausina.

13.9. 18:29

Rauma

Kouluverkon uudistaminen alkaa Raumalla purkutöillä. Kaupungin tekninen valiokunta hyväksyi Nanun koulun purku-urakoitsijan valinnan. Koulurakennuksen purkaminen alkaa mahdollisesti loka–marraskuun aikana.

Nanun koulun purkamisella vapautetaan ensimmäinen osa uudelle Nanujärvelän koululle suunniteltua tonttialuetta. Lähivuosina rakennettavaan uuteen kouluun siirretään ja yhdistetään Nanun lisäksi Kourujärven koulu.

Uuden koulurakennuksen tieltä puretaan myös Nanun ruokala- ja hammashoitolarakennus sekä Hj. Nortamon yläkoulu.

Koulut ovat väliaikaisissa väistötiloissa, joita on vuokrattuna kaikkiaan kolme. Nanun ja Hj. Nortamon koulujen lisäksi väliaikaistiloissa on käsitöiden ja kotitalouden opetus.

Hj. Nortamon koulu muuttaa ensi vuonna Karin kampukselle.

Tekninen valiokunta valitsi Nanun koulurakennuksen purkajaksi Timantti-Nieminen Oy:n Raumalta. Veroton urakkahinta on 208 000 euroa. Tarjouskilpailuun osallistui viisi purkualan yritystä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut