Ropo: Palloiluhallihankkeen keskeyttäminen etenee valtuustoon

Kuntalain mukaan valtuusto on kutsuttava koolle, mikäli neljäsosa valtuutetuista sitä vaatii.

Luonnos Porin Isoonmäkeen suunnitellusta palloiluhallista.

11.9. 19:38

Pori

Porin palloiluhallihankkeen keskeyttäminen etenee valtuuston käsiteltäväksi. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Mikael Ropo (kok.) kertoo, että neljäsosa valtuutetuista on vastannut myöntävästi hänen ehdotukseensa, että hankkeen keskeyttäminen viedään valtuuston käsiteltäväksi.

”59 valtuutetusta 15 on vastannut myöntävästi ehdotukseeni. Olen informoinut ja välittänyt vastaukset kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle järjestelyjä varten. En ole itsekään ihan varma, miten asia nyt etenee, mutta kun kuntalaki antaa tällaisen mahdollisuuden, halusin yrittää.

Puheenjohtaja Ropo esitti palloiluhallihankkeen keskeyttämistä teknisen lautakunnan kokouksessa viime tiistaina ja sai kannatusta. Hankkeen eteenpäin viemisen sijasta lautakunta päätti sen keskeytyksestä äänin 9–4.

”En halua, että kaupunginhallitus on kumileimasin, joka otto-oikeudellaan päättäisi hankkeen kohtalosta. Valtuuston viime marraskuussa tekemän rakennuspäätöksen jälkeen maailma on muuttunut täysin, ja mielestäni on reilua keskustella hankkeen edellytyksistä uudelleen demokraattisesti valtuustossa”, Ropo perustelee.

Valtuusto päätti myöntää rahat uuden palloiluhallin rakentamiseen marraskuussa äänin 39–20. Ropo ei uskalla arvailla, miten jatkossa käy.

”Luulen, että äänet jakautuisivat nyt tasaisemmin. Arvelen, että valtuustossa keskusteltaisiin, mihin suuntaan hanketta olisi nyt parasta viedä ja mitä tehdään urheilutalolle. En usko, että mikään ryhmä olisi kokonaan sen kannalla, ettei palloiluhallia rakennettaisi lainkaan”, Ropo arvioi.

Lue lisää: Mikael Ropo esittää kaupungin­valtuuston kutsumista koolle käsittelemään palloilu­hallin hankkeen keskeyttämistä

Lue lisää: Palloiluhallihankkeen kaatuminen tuli useille ryhmille yllätyksenä

Lue lisää: Tekninen lautakunta esittää Porin palloiluhallin hankkeen keskeyttämistä – ”Lähetettiin vahva viesti”

Lue lisää: Ismo Läntinen tyrmistyi teknisen lautakunnan päätöksestä: ”Onko siellä sitten ollut joillakin henkilöillä jopa omat intressit pelissä”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut