Kaksi peräänajoa Reposaaren maantien sillalla – ”Liikkeellä oli paljon autoja ja mopoja”

Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen peräänajoihin lauantaina illalla.

Kuvituskuva.

10.9. 20:54

Pori

Kaksi eri peräänajoa ruuhkautti Reposaaren maantietä lauantaina illalla.

Ensimmäisessä peräänajossa oli mukana kolme henkilöautoa. Onnettomuus sattui Reposaaren maantien sillan Kaanaan päässä, hieman ennen Hilskansaarta. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuteen lauantaina kello 19.52.

”Autoissa oli yhteensä kahdeksan ihmistä. Osa loukkaantui lievästi. Ensihoito tarkasti loukkaantuneet paikan päällä,” kertoi päivystävä palomestari Tero Järvelä.

Onnettomuuspaikalla oli parin tunnin ajan vain toinen ajokaista, kun vaurioituneita autoja hinattiin pois paikalta.

Toinen peräänajo sattui sillan toisessa päässä, ja siinä oli mukana kaksi henkilöautoa. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen kolarista kello 20.47.

”Toisessa peräänajossa kukaan ei loukkaantunut. Autot vaurioituivat jonkin verran, ja toisesta valui nesteitä tielle.”

Järvelän saamien tietojen mukaan Reposaaren maantiellä oli illalla ollut liikkeellä normaalia enemmän autoja ja mopoja.

”Olisikohan siellä joku miitti ollut”, palomestari pohti.

Myös onnettomuudet ja niiden raivaustyöt ruuhkauttivat liikennettä sillalla illalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut