Porin tapahtumakesään iso mullistus vuonna 2023 – Kahden suurtapahtuman superviikko jää unholaan

Suomi-Areena siirtyy aivan uuteen ajankohtaan.

Suomi-Areenan keskustelut käydään ensi kesänä aivan uutena ajankohtana.

9.9. 6:30

Pori

Vuodesta 2006 saakka Porin kesässä on ollut yksi viikko ylitse muiden, kun Suomi-Areena ja Pori Jazz on järjestetty osittain samanaikaisesti. Vuonna 2023 tämä kuitenkin muuttuu.

Muutoksen taustalla on Suomi-Areenan uusi ajankohta. Ensi kesänä yhteiskunnallinen festivaali järjestetään jo kesäkuussa, heti juhannuksen jälkeisenä viikkona 27–30. kesäkuuta. Eli tapahtuma alkaa tiistaina ja päättyy perjantaina.

Uuteen ajankohtaan päädyttiin Suomi-Areenan vastaavan tuottajan Johanna Tonttilan mukaan palautteen perusteella. Toiveita ajankohdan muutoksesta on tullut laajasti. Suurimpana pontimena toiveille on ollut aiempi ajankohta keskellä vilkkainta lomakautta.

”Halusimme kuunnella palautetta ja reagoida siihen. Siirrämme tapahtuman ensi kesänä aikaisemmaksi, jotta järjestävien organisaatioiden on mahdollista olla mukana edistämässä yhteiskunnallista keskustelua ja samalla huolehtia henkilöstönsä hyvinvoinnista ja esimerkiksi kesälomien toteutumisesta.”, Tonttila avaa.

Tonttila myös uskoo, että ajankohdan aikaistus tuo mukanaan nimekkäämpiä vieraita.

”Heinäkuu on lomakuukausi ja silloin on vaikeampi ollut saada väkeä.”

Esimerkiksi eduskunta päättää kevätistuntokautensa perinteisesti juhannukseen, jolloin jo heti seuraavalla viikolla oleva Suomi-Areena saattaa sopia poliitikkojen aikatauluun heinäkuun puoltaväliä paremmin.

Suomi-Areena ja Pori Jazz on mielletty tavallaan yhdeksi tapahtumakokonaisuudeksi. Tonttila ei kuitenkaan usko, että siirto eri viikoille haittaisi ainakaan Suomi-Areenaa.

”Yhteistyö on ollut aika pientä. Tänä vuonna meillä oli lava siellä jatsien alueella, mutta se nyt tietysti jää ensi vuodelta pois.”

Haittojen sijaan Tonttila näkee Porin tapahtumaviikon jakautumisen kahteen positiivisena muun muassa majoituskapasiteetin riittävyyden vuoksi.

Ensi vuosi on Porin ja Suomi-Areenan viimeinen nykyisestä sopimuksesta. Neuvottelut organisaation ja Porin kaupungin välillä jatkosta on jo aloitettu.

”Suomi-Areena on MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä tapahtuma ja Pori on tapahtuman koti”, Tonttila sanoo, avaamatta sen enempää neuvottelutilanteen edistymistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut