Hurulta kirjallinen kysymys Tahkoluodon voimalaitoksen käyttöönotosta

”Jos nyt ei ole oikea hetki käyttää reservissä olevia voimalaitoksia, milloin sitten”, Huru kysyy.

Tahkoluodon voimalan kapasiteetti kiinnostaa nyt.

7.9. 20:15

Pori

Kansanedustaja Petri Huru (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien Porin Tahkoluodon voimalaitoksen käynnistämisen vaikutusta sähkön hintaan.

Asia nousi esiin, kun Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n toimitusjohtaja kommentoi elokuussa Iltalehdelle Fortumin seisottavan Meri-Porin 565 megawatin lauhdevoimalaitosta ja syytti Fortumin tehneen tästä tietoisen ratkaisun taloudellisen hyödyn toivossa.

Fortum vastasi tuolloin, että Meri-Porin toiminta on mitoitettu osaksi Suomen tehoreservikapasiteettia.

”Energiakriisi pahenee päivä päivältä. Kaikki vaihtoehdot on otettava huomioon. Ihmiset velkaantuvat suurten sähkölaskujen edessä, ja tuvat jäävät kylmäksi. Jos nyt ei ole oikea hetki käyttää reservissä olevia voimalaitoksia, milloin sitten?” Huru kysyy.

Hän perää vastausta myös siihen, onko hallituksella valmiutta esittää EU-tason päästökaupan määräaikaista keskeyttämistä tai päästökauppatulojen ohjaamista fossiilisen energian tuotantoon sähkön kuluttajahintojen laskemiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut