Tieto Porin kaupungin tarjoamasta ilmaisesta kerhotoiminnasta ei ole tavoittanut ihmisiä: Kerhoissa on vielä paljon tilaa

Porin kaupungin kolmen avoimen päiväkodin kerhossa on vielä tilaa usealle 2–5-vuotiaalle lapselle, jotka ovat kotihoidossa. Myös avoimien päiväkotien perhekerhot jatkavat toimintaansa oltuaan kaksi vuotta tauolla koronaviruspandemian vuoksi.

2,5-vuotias Tomi Uusikartano tutustuu Porin avoimen päiväkodin kerhon toimintaan ensin perhekerhon kautta. Myöhemmin hän voi aloittaa kerhossa isoveljen kanssa samassa ryhmässä. Perhekerho saa Tomilta ytimekkään arvostelun.

7.9. 7:00

Pori

”Kerhossa on kivaa”, tietää neljävuotias Hilla Suominen, joka on aloittanut nyt keväällä Porin kaupungin keskustan avoimen päiväkodin kerhoryhmässä. Tytön omien sanojen mukaan hän sai kerhosta heti kavereita ja hän leikkii kerhossa mielellään nukeilla.

Hilla onkin kerholaisena konkari, sillä hän aloitti kerhotaipaleensa puolitoista vuotta sitten Kalaholman avoimessa päiväkodissa. Myös pikkusisko Viola Suominen pääsee omaan kerhoryhmäänsä täytettyään ensin kaksi vuotta syyskuun lopulla.

”Vaihdoimme keskustan avoimeen, sillä muutimme. Pidimme Kalaholman kerhosta kovasti ja tietysti vähän harmitti, kun Hillan kavereita jäi sinne. Uskon hänen kuitenkin sopeutuvan tänne nopeasti ja ensimmäinen päivä maanantaina menikin todella hyvin”, Hillan ja Violan äiti Tiina Suominen kertoo.

Suominen pitää kerhoa tärkeänä lisänä perheen arjessa. Kerhotoiminta on perheelle ilmaista, sillä lapset ovat kotihoidossa. Perheen isoin pääsee kerhoon kolmeksi tunniksi kerrallaan kolme kertaa viikossa ja pieni Viola aloittaa kerran viikossa kokoontuvassa kerhoryhmässä.

”Tämä tekee paljon lapsen sosiaalisille taidoille. Varsinkin Hillan ikäiselle kaverit alkavat olemaan jo todella tärkeitä”, äiti pohtii.

Viola Suominen viihtyi perhekerhossa hienosti. Muumit eivät vain mahtuneet junaradan luolaan.

Porin avoimissa päiväkodeissa järjestetään ilmaista kerhotoimintaa ja perhekerhoja. Virpi Hietava ja Jaana Kontto ovat keskustan avoimen päiväkodin tutut ja turvalliset aikuiset.

Porin kaupungin varhaiskasvatusyksikön päällikkö Ritva Välimäki kuvailee kaupungin avoimien päiväkotien kerhoja merkityksellisiksi.

Avoimien päiväkotien ryhmistä on tiedotettu perheille Porin kaupungin nettisivujen kautta sekä neuvoloiden välityksellä.

Vielä tieto ei ole kulkenut pitkälle, sillä tällä hetkellä avoimissa päiväkodeissa on paljon tilaa. Esimerkiksi Riihikadulla sijaitseva keskustan avoin päiväkoti on Välimäen mukaan kaupungin suosituin, mutta sen ryhmät ovat vain puoliksi täynnä.

Päiväkodissa on kolme erilaista ryhmää, joista kaksi 2–5-vuotiaiden ryhmää kokoontuu kolme kertaa viikossa ja yksi alle kolmevuotiaiden ryhmä kerran viikossa. Isompien ryhmiin mahtuu ainakin 14 lasta ja nyt ryhmissä on lapsia vain kuusi ja kahdeksan kappaletta. Myös pienimpien ryhmässä on vielä tilaa muutamalle lapselle.

”Nämä avoimet päiväkodit ovat siitä erilaisia, ettei näihin ole laissa määritelty ryhmän kokoa. Tietenkään ryhmässä ei voi olla paljoa enempää lapsia kuin normaalissakaan päiväkotiryhmässä. Mutta me pystymme kuitenkin miettimään ilmoittautuneiden määrää hieman vapaammin”, Välimäki selventää.

Välillä kerhoryhmiin on muun muassa ilmoitettu lapsia, jotka eivät lopulta ikinä käy kerhossa.

”Se on vähän tämän ilmaisen toiminnan varjopuoli. Mutta näissä tapauksissa olemme sitten voineet ottaa kerhoryhmään muutaman lapsen lisää.”

Muutama vuosi sitten avoimet päiväkodit olivat kaupungin säästölistalla lopetusuhan alla.

”Toivottavasti kukaan ei näitä enää keksi haluavansa lopettaa. Nyt jouduimme Punakylän avoimen päiväkodin muuttamaan ryhmikseksi puhtaasti tilatarpeen takia. Tavoitteemme on, että se pystytään avaamaan uudestaan avoimena joskus lähitulevaisuudessa”, Välimäki sanoo.

Avointen päiväkotien kerhot tukevatkin toiminnallaan Porin ruuhkautuneita päiväkoteja.

”Jos kerhotoiminta lopetettaisiin hakeutuisi osa elleivät jopa kaikki niiden palveluiden parista lakisääteisen varhaiskasvatuksen piiriin. Avoimet päiväkodit tuovat helpotusta lakisääteiseen varhaiskasvatukseen, sillä monelle perheelle tällainen muutama tunti viikossa riittää vallan mainiosti”, Välimäki sanoo.

Leevi Kontula tuntee jo tutun kerhon paikat ja parhaimmat asukokonaisuudet. Viisivuotias kerholainen sai heti kaverit Saara Bagalen (vas.) ja Hilla Suomisen innostumaan leikkiin.

Myös perhekerhot jatkavat jälleen toimintaansa Porin avoimissa päiväkodeissa. Perhekerhot ehtivät olla yli kaksi vuotta tauolla, kun niiden järjestäminen lopetettiin koronapandemian takia vuoden 2020 alussa.

Suomisen perheen lisäksi kaksi muutakin tulevaa kerholaista on saapunut vanhempiensa kanssa keskustan avoimessa päiväkodissa tiistaina vietettyyn kauden ensimmäiseen perhekerhopäivään.

Taru Kontulan viisivuotias poika Leevi Kontula on käynyt kerhoa nyt puolitoista vuotta. Perhekerhossakin he aikovat käydä vastaisuudessa.

Perhekerhon avulla Taru Kontula toivoo, että myös perheen pienemmät lapset 2,5-vuotias Tomi Uusikartano sekä kahdeksan kuukauden ikäinen Ronja Uusikartano innostuisivat kerhossa käymisestä.

”Kotiäitinä niin sanotusti verkostoituminen voi olla aika vaikeaa. Ilman kerhoja lapseni sosiaalinen elämä olisi täysin minun varassani. Nyt lapseni tapaavat täällä ikätovereitaan ja se on todella tärkeää”, Kontula sanoo.

Perhekerho järjestetään maanantaisin Piilitien avoimessa päiväkodissa, tiistaisin keskustan avoimessa päiväkodissa ja perjantaisin Kalaholman avoimessa päiväkodissa Lohikujalla.

Perhekerhoissa on avoimet ovet kaikille eikä tulosta tarvitse ilmoittaa minnekään etukäteen. Perhekerhot ovat maksuttomia.

”On hienoa, että olemme saaneet perhekerhot takaisin”, keskustan avoimen päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Virpi Hietava sanoo.

Kahdeksan kuukauden ikäinen Ronja Uusikartano saapui perhekerhoon kahden veljen sekä äidin ja isän kanssa. Porin avoimien päiväkotien järjestämiä perhekerhoja järjestetään kolme kertaa viikossa kolmessa eri avoimessa päiväkodissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut