Vuolanne vetäytyy Porin kaupunginjohtajakisasta

Syyksi vetäytymiselle hän kertoo, että kokee nykyisen työnsä olevan vielä kesken.

5.9. 11:37

Porin kaupunginjohtajan paikkaa tavoittelee nyt yksi henkilö vähemmän. Antti Vuolanne (sd.) kertoo vetäytyvänsä kaupunginjohtajakisasta.

”Nykyinen työni on vielä kesken. Haluan jatkaa sitä”, kertoo Vuolanne vetäytymisensä syyksi.

Vuolanne työskenteli kansanedustajuutensa jälkeen kolme ja puoli vuotta Porin seudun työllisyyden kärkihankkeessa. Hänen vastuullaan oli järjestää ammatillista lyhytkoulutusta yli kaksi vuotta työttömänä olleille. Tämän jälkeen hän on opettanut neljä vuotta yhteiskunnallisia aineita.

”Olen innostunut ja motivoitunut nykyisestä työstä, jossa näen jatkuvasti ihmisten pääsevän aidosti kiinni yhteiskuntaan ja työelämään”, Vuolanne sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut