Palusjärven lähistölle pudonnutta lentokoneen ovea ei ole löytynyt – Ilmailuopisto käynnisti sisäisen tutkinnan

Suomen Ilmailuopistolla on viisi DA42 Diamondia, joita käytetään sekä mittarilentokoulutuksessa että ansiolentokoulutuksessa.

23.8. 16:45

Ulvila

Porissa toimivan Suomen Ilmailuopiston koulutuslennolla koettiin perjantaina vaaratilanne, kun kaksimoottorisesta Diamond DA42 Twin Star -koulukoneesta irtosi takaovi kesken lennon.

Kone oli lentänyt Porin lentokentältä koilliseen, kun Ulvilan Palusjärven eteläosan kohdalla koneen takapenkille kulun mahdollistava luukku irtosi koneesta ja putosi maastoon.

Lennonopettaja ja oppilas palasivat keskeytyneeltä koululennolta takaisin Porin lentoasemalle. Loppulento ja laskeutuminen sujuivat ongelmitta.

Onnettomuustutkintakeskus ilmoitti selvittävänsä oven irtoamiseen liittyneitä taustatietoja ja tekevänsä paikkatutkintaa viikonlopun aikana.

Suomen Ilmailuopiston koulutuspäällikön Sauli Kuortin mukaan ovea ei ole löytynyt. Oven irrotessa koulukone oli reilun kilometrin korkeudessa.

”Ovi on komposiittimuoviseosta. Se voi liitää tuulessa suurellekin alueelle, veteen tai maastoon.”

Suomen Ilmailuopistossa on perustettu asiantuntijoista koostuva safety review board (suom. turvallisuuden arviointilautakunta) selvittämään, mitä tapahtui ja miten pystytään estämään jatkossa vastaava vaaratilanne.

”He tekevät viranomaisten hyväksymän toimintamallin mukaisen kattavan tutkimuksen. Siihen kuuluu niin teknistä kuin lentoteknistä tutkimusta. Vielä ei ole selvinnyt, miksi ovi irtosi.”

Kuortin mukaan Ilmailuopiston muut Diamond DA42 -koulukoneet tarkastettiin heti perjantain jälkeen. Niissä ei todettu mitään vikaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut