Ilkivaltaa kokenut Jyrki Kankaan muistomerkki sai vahvemmat vaijerit ja graffiteja hylkivän pinnan – valvontakamerat asennetaan ensi viikolla

Kaupunki on reagoinut Jyrki Kankaan muistomerkille tehtyyn ilkivaltaan tekemällä teokseen muutoksia.

Brass String Wings -niminen Jyrki Kankaan muistomerkki seisoo Kirjurinluodossa jylhänä ja entistä ehompana.

19.8. 15:15

Pori

Kaupunki on huoltanut Porin Kirjurinluodossa sijaitsevaa Jyrki Kankaan muistomerkkiä.

Teoksen ylätasanteella pystysuunnassa kulkevat teräsvaijerit on vaihdettu paksumpiin. Ne kuvaavat bassonkieliä ja ovat yleisön soitettavissa.

Lisäksi teoksen portaisiin on asennettu pienet ledivalot. Valaistusta tullaan Porin kaupungin piiripuutarhurin Esa Rouvalin mukaan lisäämään tulevaisuudessa entisestään.

Teoksen betonipinnat on käsitelty maalia hylkivällä aineella mahdollisten graffitien poistamisen helpottamiseksi.

Taustalla on teokselle aiemmin tehty ilkivalta. Teos oli välillä suljettuna, koska sen bassokieliä katkottiin heinäkuun lopulla.

Ilkivallan tekijää ei ollut mahdollista saada kiinni, koska todistusaineistoa ei ollut.

Rouvali kertoo, että kameravalvonta saadaan todennäköisesti ensi viikolla.

”Kaapelit kaivetaan kolmelle kameralle”, Rouvali sanoo.

Yleisö pääsee näppäilemään muistomerkin ylätasanteella pystyssä kulkevia kieliä. Niiden sointi muistuttaa perinteisiä bassosoittimia. Teoksen alkuperäiset kielet, joita oli katkottu ilkivaltaisesti, olivat kuvassa olevia nykyisiä kieliä ohuempia.

Rouvalin mukaan kameravalvonta tulee olemaan sellaista, että mahdolliset pahantekijät tunnistetaan tallenteista.

Taiteilijoiden Teija ja Pekka Isorättyän suunnittelema muistomerkki julkistettiin jazzviikolla heinäkuussa.

Teokseen tehdyistä uudistuksista kertoi ensimmäisenä Yle Pori.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut