Vesku osasi naurattaa ja itkettää – ja nauraa ja itkeä

Vesa-Matti Loiri oli nyrkkeilevä huilisti ja kaatuileva tuleen tuijottaja. Monissa rooleissaan hän oli ensimmäisenä asialla. Loiri lauloi Kaj Chydeniuksen ja Love Recordin debyyttialbumilla ja löi ennätyksiä Uuno Turhapurona, Satulinnan itkijämiehenä sekä elämäkerran päähenkilönä. Jussi-kunniakirjan hän sai jo 16-vuotiaana.

Vesa-Matti Loiri esiintyi kymmenen vuotta sitten Promenadi-salissa Porissa.

10.8. 12:52

”Kaikkien tuntema” on kirjaimellisesti ymmärrettynä määre, joka sopii hyvin harvaan suomalaiseen.

Vesa-Matti Loiriin se sopi. Nuori näyttelijä kasvoi lukemattomien rooliensa myötä kansalliseksi ikoniksi, jonka olemus ja edesottamukset tulivat ainakin jossain määrin tutuiksi jokaiselle suomalaiselle – ja Loiri oli korostetusti suomalainen. Hän oli Vesku. Kulttuurin tai viihteen vientituotteeksi hänestä ei olisi ollut.

”Kaikkien rakastama” Loiri ei sen sijaan ollut. Hän oli persoona, joka jakoi kansaa. Kun Loiri värisytti radiossa Lapin kesää, osa kuulijoista pyyhki silmäkulmastaan liikutuksen kyyneliä. Osa laittoi radion kiinni.

Sama päti näyttelijän kuuluisimpaan elokuvahahmoon Uuno Turhapuroon.

Pelkästään vuonna 1984 valmistunut Uuno Turhapuro armeijan leivissä keräsi teattereissa yli 750 000 katsojaa. Helmikuuhun 2018 saakka eli Aku Louhimiehen Tuntemattomaan sotilaaseen asti se oli kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva. Silti monet pitivät Uunoa pelkkänä pölhökustaana, puskafarssihahmona.

Raastava debyytti Pojissa

Vesa-Matti Loiri syntyi Helsingissä 4. tammikuuta 1945 Taito ja Lily Loirin perheeseen.

Nuorisojulkkis hänestä tuli jo 17-vuotiaana, kun Mikko Niskasen ohjaama Pojat-elokuva sai ensi-iltansa marraskuussa 1962.

Loiri esitti jatkosodan ja Lapin sodan kotirintaman tuntoja kuvaavassa draamassa Jake-poikaa. Suoritus oli niin herkkä ja raastava, että se palkittiin nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirjalla.

Kansakunnan kestomuistiin jäi erityisesti kohtaus, jossa itkevä Jake juoksee asemalta lähtevän junan perässä kuin henkensä edestä.

Lapualaisoopperasta nousi kohu

Vasemmistolainen teatteri ja laululiike veivät Vesa-Matti Loirin mukanaan marimekkojen, risupartojen ja punalippujen hallitsemalla 1960-luvulla.

Sen ajan mieleen painuneimmat roolisuorituksensa hän teki Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisoopperassa sekä Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä. Molemmat ohjasi Kalle Holmberg, edellisen Helsingin Ylioppilasteatteriin vuonna 1966 ja jälkimmäisen Turun kaupunginteatteriin vuonna 1972.

”Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa!" oli 22-vuotiaan Loirin tunnetuin repliikki Lapualaisoopperassa. Se oli aikansa kohunäytelmä.

Enemmän tai vähemmän vakavia ja osin jopa rankkoja elokuvarooleja Loirilla oli myöhemmin muiden muassa Esko Favénin Rakastuneessa rammassa (1975), Jaakko Pakkasvirran Ulvovassa Myllärissä (1982), Aleksi Mäkelän Pahoissa pojissa (2003) ja Mika Kaurismäen Tiessä Pohjoiseen (2012).

Kumiukko osasi kaatuilla

Nuori Vesa-Matti Loiri ei kuulunut vasemmistolaisten kulttuuripiirien ryppyotsaisimpaan toveripiiriin. Hän ei myöskään ollut varsinainen filmitähtikomistus, mutta pellenä, koomikkona ja aikansa extreme-urheilijana hän kunnostautui ja jopa loisti.

Repertuaarin niitä puolia esitteli 1960-luvun lopun televisio-ohjelma Jatkoaika. Syksyllä 1968 Jatkoaika järjesti epäviralliset kaatumisen SM-kilpailut, joiden kautta kaatuilusta tuli yksi Veskun tavaramerkeistä.

Taitava ja näyttävä kaatuilu ei olisi onnistunut ilman siihen sopivia fyysisiä ominaisuuksia. Loiri oli nuorena hoikka ja jäntevä kumiukko, joka harrasti palloilua ”jääkiekosta biljardiin”.

Hän oli Töölön Vesan jalkapallomaalivahti ja Helsingfors Simsällskapin SM-vesipalloilija sekä myöhemmällä iällä myös Zoomin jalkapalloveskari ja Vierumäen Vesku Openin golffari. Nyrkkeily ja raviurheilukin kuuluivat lajivalikoimaan.

Verkkopaita vetosi kansaan

Koko kansan koomikko-Vesku syntyi lähes 40 vuotta jatkuneessa yhteistyössä Pertti ”Spede” Pasasen kanssa.

Loiri oli mukana jo vuoden 1968 elokuvassa Noin 7 veljestä sekä sketsisarjassa Spede Show, mutta suuri läpimurto tapahtui Turhapuro-elokuvissa.

Niitä tehtailtiin vuosina 1973-2004 kaikkiaan 20, ja vain yhdessä Loiri ei ollut mukana. Nimenomaan Uuno Daavid Goljat Turhapuron rooliasussa koomikko tallentui kotimaisen komediaelokuvan kunniagalleriaan. Asuun kuuluivat likainen verkkopaita, henkselihousut ja auki repsottava poplari sekä pysty tukka, likainen naama ja rikkinäiset hampaat.

Samassa genressä Loirin muita hahmoja olivat Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne. Vuosina 1988–1991 Loirilla oli myös oma televisiosarja, Vesku Show.

Vaikka kriitikot ruoskivat Uunoa ja kumppaneita lähes yhtenä rintamana, elokuvahistorioitsija Peter von Bagh muistutti komediahahmojen vedonneen kansalliseen psyykeen.

”Ne ovat samalla kertaa ronskeja ja hienovireisiä ja yhdistävät aikuisten ja lasten huumoria, mutta niiden pohjalla on aina Loirin perusvakavuus ja terävä huomiokyky. Uuno Turhapuron roolissa hän liukuu taiturimaisesti läpi koko asteikon normaalitilan ja hulluuden välillä”, von Bagh kehui vuonna 2007 kirjassaan Sininen laulu – Itsenäisen Suomen taiteiden tarina.

Vuonna 2012 Vesa-Matti Loiri oli yksi Pori Jazzin päätähdistä.

Huilumies lauloi Leinoa

Soittaminen ja varsinkin laulaminen – sanalla sanoen tulkitseminen – korostuivat Loirin taiteilijapersoonassa myöhemmällä iällä.

Hän aloitti kuitenkin jo varhain. Vuonna 1966 julkaistu Lauluja oli sekä Kaj Chydeniuksen että vasta perustetun Love Recordsin ensimmäinen LP-levy, ja Vesa-Matti Loiri lauloi sillä Lapin kesän, Nocturnen ja Mustan kiven valkoisen päällä.

Kaksi ensiksi mainittua Chydenius sävelsi Eino Leinon runoihin, ja Leino-tulkinnoista rakentui yksi Loirin musiikillisista peruskivistä.

Uransa alkupuolella Vesku oli myös ahkera huilisti, jonka lempilajiksi vakiintui jazz. Sitä kuultiin kulttimaineen saaneella vuoden 1971 soolodebyytillä 4+20.

Diskografiaan mahtuu myös lukuisia levytyksiä suomalaisen iskelmän ja popin klassikoista sekä vuonna 1980 euroviisuedustus eräänlaisella nimikkokappaleella Huilumies. Se sai kuusi pistettä ja jäi viisujen viimeiseksi.

Yksityiselämä oli värikästä

Vesa-Matti Loiri oli julkisuuden henkilö ja niissä piireissä melkein kaikkien kaveri. Paino on sanalla ”melkein”.

Siihen puoleen keskittyi Jari Tervon syksyllä 2019 julkaistu elämäkerta Loiri. Sen mehevintä, siteeratuinta ja tragikoomisinta antia olivat seurustelusuhteet ja seksijutut, joita päähenkilön elämään tuntui mahtuneen yhden komppanian edestä.

Hän kertoi myös käyttäneensä huumeita, olleensa mielisairaalassa, yrittäneensä itsemurhaa sekä lyöneensä laulaja Frederikiä hotellissa ja näyttelijä Ville Virtasta nakkikioskilla.

Naimisissa Loiri oli kolmesti ja isäksi hän tuli viidesti. Eripituisten seurustelusuhteiden määrä jäi epämääräiseksi.

Lappi lumosi laulajan

Jotta kuva Vesa-Matti Loirista muodostuisi edes jossain määrin kokonaiseksi, sitä pitää täydentää 2000-luvun huomattavalla painonlisäyksellä ja terveysongelmilla sekä Lapin erämaamaisemilla. Niissä vanhenevan taiteilijaveteraanin voi nähdä miettimässä syntyjä syviä ja tuijottelemassa leirinuotion tuleen.

Viimeistään Lapin-kausi ja Hirvensalmen Satulinnassa kuvattu tv-sarja Vain elämää viimeistelivät Loirista kansan silmissä kansallisen legendan.

Hän oli hyveineen ja paheineen samantapainen suuri suomalainen kuin vuonna 2006 menehtynyt Juice Leskinen ja vuonna 2010 kuollut Kari Tapio – sanalla sanoen: ihminen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut