Peltikatolle jytissyt raekuuro herätti Purolan perheen – Suurimmat rakeet olivat peukalonpään kokoisia

Viime vuosi oli poikkeuksellisen vilkas raekuurojen osalta, rakeita satoi 49 päivänä.

Aaron Purola heräsi myös ihmettelemään kesäistä raekuuroa.

2.8. 16:17

Pori

Purolan perhe Porin Uniluodossa heräsi varhain tiistaiaamuna kovaan jytinään. Meteliä edeltänyt ukkoskuuron paukutus peltikattoon oli vielä tuttu ääni, mutta nyt räminä kävi raastavaksi.

”Rakeita”, huomasi meteliin herännyt Heidi Purola katsoessaan ikkunasta.

Koko perhe heräsi ja meni pihalle ihmettelemään jäisten rakeiden tanssia pihamaalla.Vesisade oli päättynyt ja rakeet muodostivat pieniä kasoja eri puolille pihaa.

”Raekuuro kesti noin 15–20 minuuttia ja oli kyllä kova kuuro. Pelkäsin, että autoihin tulee lommoja, mutta pellit taisivat kestää paukutuksen”, Purola kertoo.

Ukkoskuurot ja niitä seuraavat rankatkin sateet ovat tuttuja Uniluodon asukkaille, mutta raekuurot ovat harvinaisia.

”Rakeita tulee hyvin harvoin, näin kovaa kuuroa en muista kesäisin olleen. Olihan melkoinen ryöppy.”

Kovin harvinaisia raekuurot eivät ole. Viime vuosina Ilmatieteenlaitos on havainnoinut noin 40 raesadetta vuodessa. Jääraesateet ajoittuvat yleensä kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin.

Vuosi 2021 oli raekuurojen osalta poikkeuksellinen, kertoi Ilmatieteen laitos viime vuoden raevuosiraportissaan. Jättirakeita eli vähintään viisisenttisiä rakeita satoi peräti neljänä päivänä ja niistä tehtiin kuusi erillistä havaintoa.

”Tämä on vuodesta 2006 alkavan tarkemman seurantajakson suurin havaittu jättiraepäivien ja -tapausten lukumäärä. Myöskään 1800-luvun alusta alkavasta historiallisesta tilastoaineistosta ei löydy vastaavaa”, sanoo meteorologi Jari Tuovinen raportissa.

Jättirakeita sataa Suomessa keskimäärin kahtena kesänä kolmesta.

Suurimmat havaitut rakeet olivat kesällä 2021 noin kuuden senttimetrin kokoisia, ja ne mitattiin Padasjoella 23. kesäkuuta juhannusviikon rajuilman yhteydessä.

Suuria eli halkaisijaltaan vähintään kahden senttimetrin kokoisia rakeita havaittiin 13 eri päivänä toukokuun puolivälin ja elokuun 21. päivän välillä. Yhteensä rakeita satoi 49 päivänä. Raesateet painottuivat maan keskiosaan sekä Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Etelässä ja idässä raesateita oli tavanomaista vähemmän.

Millaisia kesän sääilmiöitä olet kohdannut? Onko sinulla kuvaa komeasta salamoinnista tai trombista vai sulattiko helle muovituolit pihalta? Lähetä meille kuvasi havaitsemistasi sääilmiöistä sähöpostilla osoitteeseen sk.verkko@satakunnankansa.fi. Muistathan kysyä kuvissa mahdollisesti esiintyviltä kuvausluvan.

Artikkelia muutettu, lisätty Ilmatieteenlaitoksen tilastoja raekuuroista. Korjattu vuosiraportin luvuksi 2021.

Rakeet kerääntyivät pieniin läjiin eri puolelle pihaa.

Suurimmat rakeet olivat peukalonpään kokoisia.

Raekuuro kesti noin 15 minuuttia. Sen jytinä peltikatolle herätti Purolan perheen.

Onneksi rakeet eivät ilmeisesti vaurioittaneet pihalla olleen auton pintoja, vaikka jytinä olikin kova.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut