Tiina Koivumäki ohjasi asukkaat ulos ja aloitti alkusammutuksen toimi neuvokkaasti tulipalossa lasten- ja nuortenkoti Jukolan palossa – Pelastuslaitos antoi tunnustuksen ansiokkaasta toiminnasta

Tunnustus myönnettiin ansiokkaasta toiminnasta Pomarkussa lasten- ja nuortenkoti Jukolan tulipalossa 6. heinäkuuta.

Arkistokuva Kanta-Porin paloasemasta.

26.7. 21:27

Pomarkku, Pori

Satakunnan pelastuslaitos luovutti vuoden ensimmäisen Satavarmasti toimittu -tunnustuksen Kanta-Porin paloasemalla tiistaina Tiina Koivumäelle. Pelastuslaitos kertoi asiasta verkkosivuillaan ja Twitterissä.

Tunnustus myönnettiin Koivumäen ansiokkaasta toiminnasta Pomarkussa lasten- ja nuortenkoti Jukolan tulipalossa 6. heinäkuuta. Tuolloin työvuorossa ollut Koivumäki ohjasi yksikön asukkaat ulos ja rajoitti paloa alkusammutuksella.

Lue lisää: Lasten- ja nuortenkoti Jukolassa syttyi tulipalo Pomarkussa myöhään keskiviikkona

Koivumäki kertoo pelastuslaitoksen verkkosivuilla osallistuneensa säännöllisesti alkusammutus- ja turvallisuusharjoituksiin, mistä oli merkittävää apua tositilanteessa. Hän totesi myös miettineensä aina harjoituksissa, että kunpa omalle kohdalle ei onnettomuutta koskaan sattuisi.

Toive ei toteutunut, mutta onneksi Koivumäen toimintavalmius oli onnettomuuden sattuessa kunnossa.

Satavarmasti toimittu -palkinto on pelastuslaitoksen myöntämä julkinen tunnustus ja kiitos ansiokkaasta toiminnasta. Samalla se on muistutus siitä, että yksilön toiminnalla ja osaamisella on suuri merkitys onnettomuustilanteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut