Merialueiden huono sinilevätilanne jatkuu, sisävesissäkin pientä levien runsastumista – Ainakin näillä Satakunnan rannoilla on havaittu sinilevää viimeisen viikon aikana

Sinilevää on Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan havaittu koko Saaristomeren alueella.

Petäjäksen uimarannalla Raumalla oli runsaasti sinilevää heinäkuussa 2019. Arkistokuva.

21.7. 14:02

Merialueilla on koko Saaristomeren alueella edelleen runsaasti sinilevää, tiedottaa Varsinais-Suomen Ely-keskus. Selkämeren rannikolla levää on havaittu etenkin Pyhärannan, Rauman ja Eurajoen edustalla. Lisäksi ulapalla on levän muodostamia pintalauttoja.

Levätilanne merialueilla on pysynyt Ely-keskuksen mukaan viime viikkoon verraten suunnilleen samanlaisena. Tiedotteessa kuitenkin muistutetaan, että lämpimän ja heikkotuulisen sään seurauksena levätilanne voi pahentua nopeastikin.

Sisävesialueilla levätilanne on Varsinais-Suomen Elyn mukaan tavanomaisempi ajankohtaan nähden. Levää havaittiin viidellä keskuksen havaintopaikalla (lista alla).

Lista perustuu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen sinileväseurantaan, joka sisältää korkeintaan viikko sitten tehtyjä sinilevähavaintoja. Seuranta ei ole kaiken kattava, joten esimerkiksi Yyterin ajantasaisesta levätilanteesta ei ole seurantatietoa.

Ainakin näillä Satakunnan uimarannoilla on havaittu viime aikoina sinilevää:

EURAJOKI

Lahdenperän uimaranta: hieman sinilevää (2 päivää sitten)

Laitakarin uimaranta: hieman sinilevää (2 päivää sitten)

RAUMA

Otanlahden uimaranta: erittäin runsaasti levää (3 päivää sitten)

SÄKYLÄ

Katismaan uimaranta: hieman levää (2 päivää sitten)

Yttilänottan uimaranta: hieman levää (2 päivää sitten)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut