Koiran epäillään vääntäneen hellan päälle – Uhkaava palo sulatti ja pudotti liesituulettimen Säkylässä

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen torstaina aamuyöllä kello 1.50.

21.7. 7:52

Säkylä

Rivitaloasunnon keittiössä syttyi uhkaava palo torstaina aamuyöllä Säkylässä, kun lieden päällä ollut tavara syttyi palamaan. Päivystävä palomestari Kari Kankaanpää kertoo, että palonalku oli raju.

”Liesituuletin oli sulanut ja tippunut alas.”

Asukas onnistui sammuttamaan palon itse, joten paikalle hälytettyjen palomiesten tehtäväksi jäi lähinnä varmistaa tilanne.

”Palo ei päässyt leviämään rakenteisiin”, Kankaanpää sanoo.

Vahingot jäivät sen verran pieniksi, että asukkaat pystyivät yöpymään asunnossaan.

Kankaanpään mukaan epäilyksenä on, että asukkaiden koira olisi onnistunut vääntämään lieden päälle, jolloin sen päällä ollut tavara pääsi syttymään.

”Mutta se on vain epäilys”, Kankaanpää muistuttaa.

Palo syttyi Säkylän Kaltihakantiellä sijaitsevassa rivitalossa. Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen torstaina aamuyöllä kello 1.50.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut