Tekstien triennaali: Sanoista, puista ja historian hylkytavarasta rakennettu näyttely haastaa ja hämmentää

Rauma triennale 2022. Imagine! Mitä jos? Rauman taidemuseossa 25.9. ja Eurassa 7.8. saakka.

Maippi Ketola ja Harri Vähänissi: Parempien aikojen kirkko.

20.7. 16:00

Sanat ovat merkityksettömiä — ne painuvat unohdukseen. Mitä sen sijaan jää mieleen Rauman taidemuseon ja Euran triennalesta, ovat puut ja metaforinen paarlasti –hylkytavarasta ja ihmisen historian henkisestä painolastista muodostuva monisärmäinen kokonaisuus.

Yuval Noah Harari on kirjoittanut, ettei maailmassa voisi olla yhteiskuntia tai järjestäytynyttä toimintaa ilman kollektiivista mielikuvitusta. Kuvittelukyky on siis yhteiskuntaan sopeutumisen ja sosialisaation perusedellytys, jonka seurauksena syntyy niin innovaatioita, utopioita kuin dystopioitakin.

Mielikuvituksen avulla rakennetaan maailmaa uudelleen.

Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle myös Teemu Mäen ja Heta Kaiston kuratoima näyttelykokonaisuus, jossa rohkaistaan pohtimaan millaisen maailman haluamme luoda.

Triennaalissa peilataan mennyttä aikaa ja pohjustetaan tulevaisuuskuvia kuvittelun keinoin, kuten myös tulevaisuudentutkimuksessa on tapana. Taiteessa niin heikot signaalit ja hatarat etiäiset kuin myös menneisyyden fragmentit saavat moniulotteisen ja materiaalisen manifestaationsa. Kuvittelun runsautta tapaillaan kunnianhimoisen, yli kahdenkymmenen taiteilijan ja muutaman taiteilijaryhmän voimin.

Riikka Keränen: Kameli.

Mukana ovat Emma Ainala, Petri Blomqvist, Dovilè Dagiené (LT), Mollu Heino, Eeva Honkanen, Touko Hujanen, Maippi Ketola & Harri Vähänissi, Riikka Keränen, Hanna Koikkalainen, Airi Kuronen, Marjo Levlin, Metamorfooseja (työryhmä), Kristina Norman (EE), Yoko Ono (JP/USA), Paavo Paunu, Jaakko Pietiläinen, Sepideh Rahaa (IR/FIN), Sara Rantanen, Toisissa Tiloissa (työryhmä), Kari Vehosalo ja 10 runoilijaa.

Katselmus on tekijöilleen valtaisa ponnistus ja näyttelykävijän kannalta viitseliäisyyttä, osallistumista ja monipuolista lukutaitoa vaativa kokonaisuus.

Euran ruukinpuiston historiallisiin rakennuksiin sijoittuu triennaalin helppotajuisempi osio, jossa metsä- ja eläinaiheiden läheisyys näyttäytyy läheisenä ja lohduttavana, mutta joka innostaa myös näyttelykävijää pohtimaan omia valintojaan.

Petri Blomqvistin valokuvasarja Kuvia kadonneesta kirjasta (2013-2021) on omanlaisensa fantasia ihmislasten ja eläinten turmeltumattomista suhteista. Lajienväliseen ystävyyteen perustuvia herkkiä kuvia leimaa eräänlainen disneyfikaatio, mikä viittaa eläinsuhteiden tietoiseen söpöistämiseen ja keinotekoisuuteen.

Petri Blomqvist: Kuvia kadonneesta kirjasta.

Ihanteesta toiseen siirrytään Touko Hujasen Metsäperhe-valokuvasarjassa (2010-2021). Teos kuvaa omavaraistaloudessa elävää pariskuntaa, jonka läheinen luontosuhde kallistuu voimasuhteiltaan ympäristön arvostukseen.

Kuvamontaasi Marjo Levlinin 5-kanavaisesta videoinstallaatiosta Dividual Individual

Eurassa mieleen painuvat lisäksi Mollu Heinon kepeyttä heijasteleva valo- ja peiliveistosteos Infinity ja Marjo Levlinin videoinstallaatio Dividual Individual (2017). Tilan eri tavoin haltuun ottavat työt ankkuroituvat kevyen ja painostavan aihemaailman ääripäihin, kuvaten osuvasti mielikuvituksen konkretisoitumisen iloja ja vaaroja.

Mollu Heino: Infinity

Villit ajatusleikit voivat johtaa niin kepeydestä kumpuavaan teosestetiikkaan, kuin myös pahaenteisimmillään tosielämässä harjoitettuun eugeniikkaan, eli rodunjalostusoppiin. Molemmista lähtökohdista luotuja teoksia löytyy Euran historiallisen näyttelyrakennuksen hämärästä.

Toisinaan tavoitelluista utopioista tulee ei-toivottuja dystopioita ja vastassa voi olla ihmismielen käsityksen ylittäviä asioita kuten tekoäly, sota, ekokatastrofi tai sairaus.

Vastapainona ruukin näyttelytilojen seesteiselle väljyydelle, tulvii Rauman taidemuseo teoksia, tavaraa ja käyttöohjeita katsojalle. Tulevaisuuden taidemuseo näyttäytyy myös uusmateriaalisuuden ympärille rakennettuna pyhättönä — vielä tulee aika, jolloin ihmisyyttä pyritään ymmärtämään tavaran kielen kautta, kuten Maippi Ketolan ja Harri Vähänissin tilateos Parempien aikojen kirkko osoittaa.

Museossa nähdyt puut — Teemu Mäen muovikrääsäkuusi osana monitaiteellista Metamorfooseja -tilateosta notkuu krääsän painosta. Puut aiheena vilahtelevat monissa teoksissa läpi näyttelyn saaden metsäisestä muoviseen vaihtelevia olomuotoja. Puiden ohella näyttely kuvaa monen taiteilijan toimesta ihmistä erilaisina hahmoina, jotka näyttävät jäävän maailmantapahtumien statisteiksi haasteiden ja hämmennyksen keskellä. Ne vaikuttavat eksyneiltä kaiken paljouden äärellä, aivan kuin näyttelykävijäkin pyrkimyksessään muodostaa käsitys kokonaisuudesta.

Työryhmä: Metamorfooseja.

Paljouden polyfonian äärellä kasvaa myös pakokauhu — eikö kestävän tulevaisuuden hengessä voisi maailmaa kuvitella vyörytyksen sijaan keskittyneemmin ja vähemmästä käsin?

Näyttelykokonaisuuden painolastina on teosten kokonaismäärän lisäksi yksittäisten teosten ylitsevuotava sanoittaminen—tekstin määrä triennaalissa on sietämättömän suuri.

Dovilè Dagiené: Osa teossarjasta Augalu Atmintis / Kasvin muisti.

Massiiviseen mittakaavaan asettuvan taidekokemuksen välitön jälkitunne onkin sanattomuus. Katselmuksen teeman rohkaisemana tekee mieleni kysyä: Entä jos kuvataiteessa ei käytettäisi sanoja? Ja toisaalta, voiko kuvataide elää ilman tekstitystä? Huomaan pohtivani liiallisuuden ja kohtuuttomuuden teemoja tarkemmin triennaalissa vierailtuani.

Ehkä kuraattoreiden tarkoituksena olikin tähdentää laveasti kirjoittaen: Ilman kokemuksen tekstittämistä toisille ei ole rakennusaineita yhteisen tulevaisuuden perustamiselle.

Että syntyisi yhteyksiä ja yhteisymmärrystä — siksi sanoja tarvitaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut