Jazzviikonloppu poiki kaksi törkeää rattijuopumusta Porissa – Toisen kuljettajan auto suistui tieltä

Toinen rattijuopumuksesta epäilty suistui ulos Karjarannantieltä.

Kuvituskuva.

18.7. 9:39

Pori

Kaksi törkeästä rattijuopomumuksesta epäiltyä kuljettajaa jäi poliisin haaviin Porissa jazzviikonloppuna.

Perjantaina kello 13.30 poliisi hälytettiin Karjarannantielle, missä henkilöauto oli suistunut tieltä. Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti auton kuljettajana olleen miehen ja auton kyydissä olleen matkustajan tapahtumapaikan läheisyydestä kävelemästä.

Kumpikaan autossa olleista henkilöistä ei loukkaantunut ulosajossa, eikä autokaan vaurioitunut.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1,7 promillen lukeman. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lauantaina kello 18.30 poliisipartio pysäytti Outokummuntiellä epävarmasti ajaneen henkilöauton. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,0 promillen tuloksen.

Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Korjattu kirjoitusvirhe otsikosta 18.7 kello 9.55.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut