Juha Föhr ei anna armoa jazzvieraille: ”Perjantaina tulee sadekuuroja, lauantaina vielä enemmän”

Sunnuntaina sateet pitkittyvät, mutta maanantaista alkaa lämpimämpi sää, mutta epävakaa yleisilme jatkuu.

Sadevarusteille on tarvetta jazzeilla sekä perjantaina että lauantaina.

15.7. 11:32

Pori Jazzin konsertit käydään varsin kosteissa sääoloissa. Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoo kuurosateiden jatkuvan niin perjantaina kuin lauantaina.

”Luvassa voi olla voimakkaitakin sadekuuroja, mutta ei mitään hirmusateita sentään. Lauantaina sateita osuu Satakuntaan ja Poriin perjantaitakin enemmän. Lämpötila jää noin 15 asteen hujakoille.”

Kesäisille kuurosateille tyypillisesti myös ukkonen voi jyrähdellä, mutta mitään laajempaa ukkosrintamaa ei ole luvassa.

Sunnuntaina kuurosateiden tilalle on luvassa jo pitkäkestoisempiakin sateita, jotka eivät ole kuitenkaan yhtä voimakkaita kuin paikalliset kuurot.

Maanantaina sää lämpenee hieman ja lämpö lisääntyy viikon edetessä. Sään yleisilme on kuitenkin edelleen epävakainen.

”Pilvien väistyessä lämpötila voi nousta tuonne 20 asteeseen, mutta satunnaiset sateet aina laskevat lämpötilaa hetkellisesti. Erityisen kylmää kesäsää ei kuitenkaan ole”, Juha Föhr tutkailee sääkarttoja.

”Maanantaina päivä voi olla sateettomilla paikoilla varsin kesäinen, mutta uusia kuurosateita saapuu lännestä jo maanantain ja tiistain välisenä yönä.”

Perjantaina lämpötilat voivat nousta jo yli 20 asteen. Hellerajan rikkoutuminenkaan ei ole mahdotonta.

”Satakunnassa tosin pohjoiseen kääntyvä tuuli taitaa viedä helteen mahdollisuudet, hellesäistä nautitaan todennäköisemmin Suomen pohjoisosissa. Loppuviikon sateet keskittyvät kuitenkin enemmän Itä-Suomeen, länsirannikolla on satunnaisten sateiden välissä kelpo kesäsää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut