Porin kaupungin luontopajalta varastettiin läskipyöriä

Kaupunki kertoo, että pyöriä on kadoksissa kaksi tai kolme.

Tällaisia pyöriä on kaupungilta kadoksissa kaksi tai kolme.

12.7. 16:14

Pori

Porin kaupungin työpajoihin kuuluvan Veturitallinkadulla sijaitsevan luontopajan tiloihin murtauduttiin maanantain ja tiistain välisenä yönä. Varkaiden matkaan lähti Porin kaupungin tiedotteen mukaan 2–3 aikuisten fatbike-pyörää.

”Onneksi muut pyörät olivat välinevuokraamon kautta lainassa”, hankekoordinaattori Leea Toukola toteaa.

Fatbike-pyöriä on hankittu viime vuonna Luonto liikuttaa -hankkeen rahoituksella. Niitä on lainattu ahkerasti kuntoilu- ja virkistyskäyttöön. Tänä vuonna lainaustoimintaa on laajennettu myös lasten fatbikeihin.

”Poliisin mukaan varastetut pyörät jäävät yleensä lähialueelle myyntiin, joten jos kaupunkilaiset törmäävät pyöriä kaupitteleviin ilmoituksiin esimerkiksi tori.fi:ssä, Facebook-kirppiksillä tai muilla vastaavilla sivustoilla, toivomme yhteydenottoa”, Toukola vetoaa.

Mikäli vastaan tulee kuvanmukaisia myynnissä olevia fatbike-pyöriä, asiasta voi tiedotteen mukaan vinkata suoraan Luontopajalle puh. 044 701 1237 tai valinevuokraus@pori.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut