Porin Jokikeskuksen rantalaitureiden rakennustyöt alkavat syyskuussa – Etelärannan vierasvenelaiturissa yöpyvillä uutuusmukavuus

Vierasvenepalveluihin on luvassa muitakin parannuksia kesäksi 2023.

Kuva Etelärannasta. Kirjurinluodossa sijaitseva 24 tunnin pistäytymislaituri on jazzviikon kiinni, mutta maksuton laituri palaa käyttöön sen jälkeen.

12.7. 11:47

Pori

Etelärannan vierasvenelaituri Keski-Porin kirkon liepeillä alkaa olla niin kutsutulla superviikolla täynnä, Porin kaupunki tiedottaa.

"[Kuluvalle viikolle on] muutamia 3,5 metrin ja neljän metrin levyisiä venepaikkoja vielä vapaana. Heinäkuun lopulla ja elokuun puolella tilaa on hyvin”, palvelupäällikkö Heikki Tuominen kertoo.

Vapaita paikkoja voi tiedustella palvelupiste Porinasta puhelimitse, sähköpostilla tai osoitteessa Yrjönkatu 13, Pori. Vierasvenelaituri on maksullinen 1.7.–15.8. Laiturimaksu on 20 euroa yöltä.

Etelärannan vierasvenelaituri palvelee veneilijöitä koko kesän. Osa Etelärannan vierasvenepalveluista löytyy nyt rantamakasiinirakennuksesta. Peruspalveluihin kuuluvat sähkö, vesi sekä jätehuolto.

Tänä vuonna Etelärannassa maksullisella kaudella yöpyvät voivat käyttää sisävessaa.

”Paikkamaksun suorittaneet pääsevät Etelärannassa sijaitsevan rantamakasiinin wc-tiloihin pääsykoodilla, joka toimitetaan asiakkaille tekstiviestillä varauksenteon yhteydessä”, Tuominen kertoo.

Toinen muutos on jätekatos, joka on tänä kesänä makasiinirakennuksen länsipäädyssä.

Vanhaan rantamakasiinirakennukseen on valmistumassa kesäksi 2023 uudet wc-, suihku-, pukuhuone- ja vaatehuoltotilat.

Lue lisää: Porin Jokikeskus-hankkeen kakkosvaiheen urakoitsija valitaan tiistaina – katso havainnekuva, miltä Eteläranta näyttää sen jälkeen

Porin Jokikeskuksen rakentaminen rantamakasiinin ja Taavi-sillan välisellä alueella alkaa arviolta syyskuussa. Valmistelutyöt aloitetaan jo elokuussa.

Etelärantaan tehdään uudet rantalaiturit alatasanteineen. Lisäksi laitureiden ”tausta-alue rakennetaan uudelleen vaihtamalla rakennekerrokset, varustamalla alue teknisillä järjestelmillä sekä uudistamalla oleskelualueiden pinnat”, kaupunki kertoo.

Jokikeskushankkeen työmaa ei vaikuta kaupungin mukaan Etelärannan vierasvenelaiturin toimintaan.

Lue lisää: Porin Jokikeskus sai 2,3 miljoonan euron avustuksen – pyöräilijät ja jalankulkijat kiittävät

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut