Ukkoskuurot höykyttivät: Salama tuli pistorasiasta sisään Raumalla, jossa tulvi Nakkilan lisäksi – Pelastuslaitos haki nuoret soutajat turvaan Euran Koskeljärveltä

Ukkosrintama saapui Satakuntaan rannikon suuntaisesti leveänä rintamana. Rauma sai osansa, mutta ukkospilvet kiersivät Porin enimmäkseen niin meren kuin sisämaan puolelta.

Ukkoskuuro sai katualueen tulvimaan Raumalla. Kuva on Nortamonkatu 18:n kohdalta.

29.6. 15:09 | Päivitetty 30.6. 11:11

Rauma, Eura, Nakkila, Pori, Kankaanpää

Ukkonen höykytti Satakunnassa etenkin Rauman seutua keskiviikkona. Kesämyrsky iski voimalla Raumalle vähän ennen kello 15.

Raumalla tuli vettä ja rakeita lyhyessä ajassa paljon. Salamat leimahtelivat muutamaan otteeseen voimalla kaupunkikeskustassa.

Rauman aluetoimittaja Kari Suni kertoi, että salama iski jonnekin Rauman keskustaan kovan pamauksen kera.

Toimitukseen torstaina yhteyttä ottanut raumalainen Jonna Puputti arvelee olleensa juuri tuon pamauksen kohteena.

Hän kertoi olleensa keskiviikkona Rauman keskustassa nuorten vapaa-ajan ryhmän kanssa, kun salama iski rakennukseen.

”Salama iski ja tuli sisään pistorasiasta. Ehdin nähdä vain väläyksen. Seuraavaksi kuului rätinää, pistorasiasta tuli kirkas leimahdus, ja samalla sekunnilla korvia huumaava pamaus. Ukkosta rakastavana jopa minä säikähdin!” hän kuvailee kokemustaan.

Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi loukkaantunut tilanteessa.

Jonna Puputin kuva hetkestä ennen myräkän tuloa Raumalla. Noin 200 metrin päässä oleva kauppa näkyy taustalla.

Tässä sama näkymä parin minuutin kuluttua. ”Näki, miten rintama tulee, ja kauempana olevat kerrostalot ja jopa lähellä oleva kauppa katosivat näkyvistä”, Puputti kertoi.

Rauman Valtakadulla näytti tältä noin kello 15.30.

Ukkosrintama tuli etelästä. Sade tuli rajuna ryöppynä ja se näkyi tulvana kaupunkikeskustassa. Vettä tulvi kaduille myös sadevesiviemäreistä.

Sadetta tuli Raumalla noin tunnin ajan. Rauman Pyynpään havaintoaseman tietojen mukaan vettä tuli reilu 19 millimetriä, tosin Forecan päivystävän meteorologin Juha Föhrin mukaan vettä on voinut tulla paikoin paljon enemmänkin.

Föhr kertoi alkuillasta, että Turusta Vaasaan ulottuvan ukkosrintama olisi voimakkaimmillaan Satakunnan päällä kello 15–18.

”Aika nopeasti rupeaa hiipumaan illan mittaan”, Föhr sanoi.

Föhrin mukaan alati muuttuvasta ukkosrintamasta saa parhaan käsityksen sadetutkan avulla. Sade- ja ukkosalueita voi seurata esimerkiksi Forecan sivuilta.

Ukkosrintama näytti väistävän Porin keskusta-alueen reippaasti niin meren kuin sisämaan puolelta.

Valtatie 12:n alikulkutunneli oli täynnä vettä kello 15:n rankkasateen jälkeen.

Pelastuslaitokselle tuli useita vahingontorjuntatehtäviä Raumalle noin kello 15.

”Pumppaustehtäviä, kellareissa ja kaupoissa vettä. Kaupungin viemäri ei pysty vetämään sellaista määrää vettä kuin tuli”, päivystävä palomestari Sauli Virtanen kertoi kello 16.20.

Pumppaustehtävät olivat pääasiassa kaupungin keskusta-alueella. Lisäksi pelastuslaitos kävi raivaamassa kaatuneita puita muun muassa Pyhärannantiellä ja Huittistentiellä.

Laineet löivät Rauman Valtakadulla.

Nakkilassa noin kello 17 alkanut rankkasade aiheutti pelastuslaitokselle myös useita tehtäviä. Porin päivystävä palomestari Jussi Jalonen kertoi, Rauman tapaan myös Nakkilan tehtävät olivat sekä veden pumppausta muun muassa kellaritiloista että kaatuneiden puiden raivaamista.

Yksittäisiä vahingontorjuntatehtäviä oli myös esimerkiksi Kankaanpäässä.

Eurasta pelastuslaitokselle tuli ukkoseen ja vesillä liikkumiseen liittyvä tehtävä noin kello 14.50.

Koskeljärvellä oli kaksi nuorta soutelemassa ja he olivat vetäytyneet rannan lähettyville nopeasti noussutta ukkosta pakoon. Nuorten käsitys suunnista oli pettänyt mylläkässä.

”Hieman suuntavaisto herpaantunut, ja pelastuksen vene saattoi nuoret rantaan”, pelastuslaitoksen tilannekeskus tiedotti kello 16.

Nuoret selvisivät myräkästä ilman vahinkoja.

Nortamonkadulla tulvi Raumalla.

Jos ukonilma sattuu kohdalle ja salama tallentuu kameraasi, voit lähettää kuvan toimitukseen osoitteeseen sk.verkko@satakunnankansa.fi. Liitä mukaan tiedot kuvan ottamispaikasta ja -ajasta.

Lue lisää: Katso videot Nakkilan riepotuksesta: ”Tästä tuuli vielä yltyi” – Näin lukijat kuvasivat ukkosrintaman vyöryä Satakuntaan

Lue lisää: Nyt lasketaan tunteja – Pian ukkonen ja rankkasade voivat rysähtää kunnolla Satakuntaan

Päivitetty 30.6.2022 kello 9.55: Lisätty Jonna Puputin osuus ja kuvat

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut