Huittisten hallintojohtajaksi valittiin Janne Kotilahti

Nykyinen hallintojohtaja aloittaa uusissa tehtävissä elokuussa.

Kaupunginvaltuuston päätös on kaupunginhallituksen ehdotuksen mukainen.

28.6. 16:10

Huittinen

Huittisten kaupunginvaltuusto päätti ylimääräisessä kokouksessaan 27. kesäkuuta valita hallintojohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Janne Kotilahden. Kotilahti on Digi- ja väestöviraston valmiuspäällikkö ja on aiemmin työskennellyt muun muassa Tampereen kaupungilla riskienhallinnan asiantuntijana.

Päätös oli kaupunginhallituksen ehdotuksen mukainen. Kaupunginhallitus perusteli ehdotustaan sillä, että Kotilahdella on monipuolista näyttöä viran kannalta hyödyllisestä osaamisesta ja ylempi korkeakoulututkinto.

Virka tulee täytettäväksi kesän jälkeen, kun Huittisten nykyinen hallintojohtaja Sami Ylipihlaja aloittaa elokuussa Tampereen kaupungin työhyvinvointipäällikkönä.

Mikäli Kotilahti kieltäytyy virasta, hallintojohtajaksi valitaan hallintotieteiden maisteri, järjestämistoimitsija Jussi-Pekka Ahonen.t

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut