Porin maauimalan maksuton kesäkuu oli onnistunut: ”Maikkalassa oli vilskettä”

Kaikki alle 18-vuotiaat pääsevät vielä torstaihin asti maksutta Porin maauimalaan.

Porin maauimalassa polskittiin helteisessä säässä maanantaina.

27.6. 21:28

Vajaan kuukauden auki ollut Porin maauimala on kesäkuun ajan ollut alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuton uintipaikka. Alaikäisille ilmaisen sisäänpääsyn mahdollisti Porin kaupunki yhdessä Porin Lasten- ja Nuortensuojelu säätiön kanssa.

Maksuton kokeilu on ollut onnistunut, kertoo Porin liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

”Kyllä täällä on ollut vilskettä, vaikka alkukuu olikin melko viileä. Sääolosuhteet vaikuttavat aina maauimalan kävijämääriin, joten ihan suoraan verrannollisia perättäisten vuosien lukemat eivät keskenään ole”, Lahti kommentoi.

Maauimala on normaalistikin maksuton uiskentelupaikka alle neljävuotiaille lapsille. Kokeilusta ovat siis hyötyneet 4–17-vuotiaat kävijät, joita Maikkalassa oli nyt kesäkuussa päivittäin vaihtelevasti aina 400:sta jopa yli tuhanteen asti.

Kokonaismäärä kävijöissä on kesäkuun lämpimimpinä päivinä ollut lähes kaksituhatta, mikä on maauimalassa melko normaali hellepäivän lukema. Tosin joskus Maikkalassa päästään jopa yli kahdentuhannen kävijän lukemiin.

Lasten ja nuorten määrään ollaan tyytyväisiä.

”Tämä oli erittäin hieno juttu kahden pandemiavuoden aiheuttamien rajoitusten jälkeen”, Petteri Lahti hehkuttaa.

Lahden mukaan maksuttomuudesta saatu palaute on ollut kaikin puolin hyvää sekä suoraan että sosiaalisen median kanavien kautta.

Onnistuneelle kokeilulle ei voi luvata jatkoa, mutta asiasta keskustellaan kesän jälkeen.

”Lasten- ja Nuortensuojelu säätiöllä oli iso rooli maksuttoman kesäkuun mahdollistamisessa. Käymme heidän kanssaan kokeilun tuloksia läpi ja pohdimme myös tulevaa. Uuden maksuttoman kesäkuun toteuttamiselle ei ole sinänsä esteitä, mutta tällä hetkellä ei myöskään valmiita suunnitelmia”, Lahti sanoo.

Normaaleihin lippuhintoihin Maikkalassa palataan perjantaina 1. heinäkuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut