Porin Jokikeskus-hankkeen kakkosvaiheen urakoitsija valitaan tiistaina – katso havainnekuva, miltä Eteläranta näyttää sen jälkeen

Jokikeskus-hanke sai piristysruiskeen Traficomin myönnettyä 2,3 miljoonaa euroa valtionavustusta.

Jokikeskus-hankkeen kakkosvaiheessa kunnostetaan aluetta rantamakasiinin eli ravintola Shotsin ja Taavi-sillan välistä. Alue onkin yleisilmeeltään paikoin aika rosoinen. Kuva kesältä 2022.

25.6. 21:29

Porin kaupungin tekninen laitakunta päättää tiistaina Jokikeskus-hankkeen toisen vaiheen rakennusurakasta.

Kaupungin infrajohtamisen toimintayksikön esimies Sanna Välimäki esittää lautakunnalle urakkasopimusta halvimman tarjouksen tehneen Destia Oy:n kanssa.

Porin Etelärannan kehittämistä on visioitu Jokikeskus-nimikkeen alla jo 2010-luvun alusta lähtien.

Asia ei ole jäänyt ihan pelkästään suunnittelupöydälle, sillä vuosina 2017-18 toteutetussa Jokikeskus-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa peruskorjattiin Etelärannan rantamuuri ja uudistettiin oleskelualueet Porin sillalta rantamakasiinin rakennukseen asti.

Jokikeskus-hankkeen kakkosvaihe sai helmikuussa piristysruiskeen, kun liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi valtionavustusta 2,3 miljoonaa euroa alueen kävelyn ja pyöräliikenteen parantamiseksi.

Jokikeskuksen toisen vaiheen kokonaiskustannukset ovat yhteensä noin 6 miljoonaa euroa, joten Traficomin avustus kattaa siitä huomattavan osan.

Toinen vaihe rantamakasiinin itäpäädystä Taavi-sillalle toteutetaan tänä ja ensi vuonna.

Kakkosvaiheessa jokeen rakennetaan uudet rantalaiturit alatasanteineen. Laitureiden tausta-alue rakennetaan uudelleen vaihtamalla rakennekerrokset, varustamalla alue teknisillä järjestelmillä sekä uudistamalla oleskelualueiden pinnat.

Alueelle tuodaan viihtyisyyttä muun muassa istutuksilla, penkeillä ja valaistuksella.

Lisäksi Porin Taidemuseon edustalle rakentuu uusi oleskeluaukio sekä mahdollisuus tilapäisteosten esittelyyn. Myös tapahtumien järjestämismahdollisuutta Porin jokirannassa parannetaan.

Välimäen mukaan kävely ja pyöräily helpottuvat alueella merkittävästi, kun rannan tukimuurin uudistaminen tuo ranta-alueelle lisää tilaa kävelylle ja oleskelulle, ja nykyinen jalankulku- ja pyörätie vapautuu pyöräilylle.

Töiden arvioidaan alkavan tämän vuoden syyskuussa.

Hankkeen kolmannen vaiheen suunnittelu on ohjelmoitu vuodelle 2024 ja toteutusvaihe vuosille 2026 ja 2027.

WSP Finland Oy:n laatima havainnekuva Jokikeskuksen ensimmäisestä ja toisesta vaiheesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut