Perinteikäs Miss Satakunta -kilpailu tekee paluun

Miss Satakunta valitaan elokuussa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Satakunnan Kansa esittää missikilpailun finaalin suorana lähetyksenä elokuun alussa.

Essi Tähkä (kuvassa vasemmalla), Miia Nikunen (keskellä) ja Emilia Lepomäki toimivat Miss Satakunta -kilpailun järjestäjinä.

25.6. 16:18

Pori

Porissa järjestetään vuosien tauon jälkeen jälleen missikilpailu. Perinteikäs Miss Satakunta -kilpailu järjestetään elokuussa ja uusi voittaja valitaan lauantaina 6. elokuuta.

Kilpailun järjestävät Emilia Lepomäki, Essi Tähkä sekä Miia Nikunen. Järjestäjäkolmikko on tehnyt kilpailun eteen uutterasti töitä.

”Meillä on ollut jo pidemmän aikaa tavoitteena järjestää jonkinlainen missikilpailu Porin alueelle. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja, ja innostuimme ajatuksesta tuoda Miss Satakunta -kilpailu takaisin. Miia (Nikunen) tunsi tapahtumaa aikaisemmin järjestäneen henkilön, joka antoi meille luvan ottaa kilpailu haltuun”, Lepomäki kertoo.

Miss Satakunta -kilpailulla on mittava historia, ja tapahtumaa on järjestetty useiden vuosikymmenten ajan. Lepomäki lupaa perinteitä vaalittavan jatkossakin.

”Tietysti pyrimme kunnioittamaan vanhoja toimintatapoja, ja kilpailu järjestetään perinteisellä missikisakaavalla. Totta kai pyrimme myös tekemään tapahtumasta omannäköisen ja haluamme tehdä kilpailusta näyttävän sekä hienon kokemuksen niin meidän kilpailijoillemme kuin katsojillekin.”

Lepomäki on mielissään kilpailun saamasta vastaanotosta.

”En edes osannut odottaa näin hyvää vastaanottoa. Lähtökohtaisesti lähes jokainen yritys, jota olemme kontaktoineet on ollut hyvin innoissaan kilpailusta. Monet kertovat, kuinka hienoa on, että tämänkaltainen tapahtuma tekee paluun.”

Misseydestä kiinnostuneet ehtivät vielä jättää hakemuksensa kilpailuun. Hakemuksia voi lähettää sähköpostitse kesäkuun viimeiseen päivään saakka. Finaalikymmenikkö on selvillä viimeistään 5. heinäkuuta.

”Olemme saaneet huikeita hakemuksia, mikä on ylittänyt odotuksemme. Emme ole halunneet asettaa hakijoille tiukkoja kriteerejä, meille persoonallisuus on tärkeämpää. Tärkeimpiä ominaisuuksia on se, että hakija on hyvä tyyppi ja hänellä on aito halu toimia miss Satakuntana.”

Finaalissa saatetaan nähdä paljonkin paikallisia, sillä Lepomäen mukaan hakijoista yli puolet on satakuntalaisia.

Miss Satakunta -kilpailun finaali järjestetään 5.–6. elokuuta Porin kauppakeskus Puuvillassa. Satakunnan Kansa esittää verkkosivuillaan finaalin suorana lähetyksenä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut