Rauma alkaa kaavoittaa isoja rakennuksia myyntiin

Tarvonsaaren ja Ankkuripuiston koulut sekä Lapin Pyörni myyntilistalle.

Tarvonsaaren koulu on vuodelta 1897. Kaupungintalokorttelissa sijaitseva rakennus on suojeltu.

17.6. 21:07

Rauma

Rauman kaupunki on käynnistämässä kolmen ison rakennuksen rakennuspaikkojen kaavallisen muutossuunnittelun myyntiä varten. Rauma tavoittelee rakennuskantansa vähentämistä.

Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto käsittelee tulevalla viikolla kaupunkikeskustassa sijaitsevien Tarvonsaaren koulun ja Ankkuripuiston koulun sekä Lapissa sijaitsevan Pyörnin talon tonttialueiden asemakaavoituksen uudistamista.

Rakennukset ovat kaupungin omistamilla kiinteistöillä yleisten rakennusten kaavamerkinnällä. Myynti edellyttää, että rakennuksille erotetaan tontit ja määritetään muut kaavamääräykset.

Tarvonsaaren ja Ankkuripuiston koulut jäävät vaille käyttöä, kun kansalaisopiston ja musiikkiopiston toiminta siirretään syksyllä 2023 valmistuvan Karin kampuksen tiloihin.

Kaupunginhallitus päätti toukokuussa siirtää rakennukset kiinteistöluokituksessa myytävien rakennusten luokkaan ja kiirehti tilapalvelua myyntitoimien käynnistämiseen.

Vuonna 1897 valmistunut Tarvonsaaren koulu eli alkuaan Lyseo on osa kaupungintalokorttelia ja rakennuksena arvokas osa kaupunkikeskustaa. Suojellun rakennuksen uuden käytön suunnittelua ja kaavoitusta pidetään vaativana. Kaavoituksella pitää ratkaista myös piha- ja pysäköintijärjestelyt.

Ankkuripuiston koulu. Arkisto.

Nortamonkadun varressa sijaitseva Ankkuripuiston koulu on alkuaan rakennettu kauppaoppilaitokseksi kahdessa vaiheessa 1950 ja 1957. Viime vuodet koulu on ollut musiikkiopiston käytössä.

Valtatie 12:n ja Eurajoentien risteyksen tuntumassa Lapissa sijaitseva Pyörni on vanha maatilan päärakennus, joka on rakennettu 1920-luvulla. Päärakennuksen lisäksi tontilla on navetta ja vilja-aitta.

Kaksikerroksinen, huoneistoalaltaan noin 760 neliömetrin Pyörni on toiminut aikanaan Lapin kunnan vanhainkotina ja nuorisotilana. 1990-luvulta Pyörni on toiminut käsityökeskuksen ja Sammallahdenmäen maailmanperintökohteen opastuskeskuksena.

Vuodesta 2006 lähtien Pyörni on toiminut yrittäjävetoisena ja sen tiloissa on kahvila ja käsityömyymälä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut