Viikonlopun lentonäytöksestä muutoksia liikenteelle – katsojia odotetaan yli 10 000

Ilmailuliiton päälentonäytös Pori AirShow järjestetään viikonloppuna Porin lentokentällä. Tapahtuma aiheuttaa vähäisiä muutoksia lentokentän ympäristön liikennejärjestelyihin. Lisäksi lentonäytöksestä aiheutuu lähiseudulle vähäistä meluhaittaa.

Lentonäytös järjestettiin edellisen kerran Helsingin Kaivopuistossa. Viime vuoden näytös oli poikkeuksellisesti ilmaistapahtuma.

13.6. 18:00

Pori

Ilmailuliiton päälentonäytös Pori AirShow järjestetään viikonloppuna. Lentonäytös sulkee katuja Porin lentokentän ympäristössä ja aiheuttaa muutoksia nopeusrajoituksiin.

”Lentoasemantie ja Ilmailuopistontie on suljettu liikenteeltä tapahtuman aikana. Lisäksi kakkostielle tulee uusi nopeusrajoitus ja pysähtymiskieltomerkki”, kertoo tapahtumanjohtaja Timo Ristimäki.

Helsingintien osuudella uusi nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitusmerkki asetetaan lauantaiaamuna ja poistetaan sunnuntai-iltana.

Ajokielloista huolimatta suljettujen katujen asukkailla on kuitenkin ajolupa koteihinsa ja sieltä pois myös tapahtuma-aikana. Lisäksi huoltoliikenne on sallittu ajoluvalla viikonlopun aikana.

Ilmailunäytös vaikuttaa myös Porin maauimalan toimintaan. Porin kaupunki kertoo tiedotteessaan maauimalan olevan torstain harjoituksen aikana auki normaalisti. Perjantaina ja lauantaina maauimala on avoinna ainoastaan kello 6–10 ja sunnuntaina kokonaan suljettu. Meri-Porin uimahalli avataan poikkeuksellisesti viikonlopuksi. Uimaan pääsee lauantaina ja sunnuntaina kello 10–17.

Tapahtumasta aiheutuu lisäksi meluhaittaa torstaina kello 10–17 välisenä aikana ja erityisesti perjantaina kello 10–20. Tyyni sää saattaa kantaa esiintyvien koneiden äänet myös kauemmas kaupungille.

Oma auto syytä jättää kotiin

Ristimäki toivoo yleisön siirtyvän lentokentälle julkisella liikenteellä. Ilmailunäytöksen aikana kaupungissa toimii kaksi etäparkkialuetta, joista kulkee ilmainen bussi tapahtuma-alueelle. Etäparkit sijaitsevat Isonmäen urheilukeskuksessa ja Porin raviradalla.

”Lentokentän alueella ei ole varsinaisesti yleisölle varattua pysäköintitilaa. Kahdelta etäparkilta kuitenkin kulkee busseja tapahtuma-alueelle, ja toivoisimme, että ihmiset hyödyntäisivät tätä mahdollisuutta.”

Tapahtuman yleisömäärän ennakointi on Ristimäen mukaan haasteellista, sillä edellinen vastaavalla konseptilla toteutettu tapahtuma järjestettiin kaksi vuotta sitten Turussa. Tuolloin tapahtumaan osallistui lähes 20 000 katsojaa.

Ilmailunäytös järjestettiin viime vuonna Helsingin Kaivopuistossa, mutta tuolloin tapahtumaan oli vapaa pääsy. Vuoden 2020 tapahtumaan Kauhavalla myytiin pääsylippuja, mutta korona-ajan poikkeusoloilla oli vaikutusta yleisömäärään.

”Odotuksemme yleisömäärän suhteen ovat korkealla, mutta ennakoiminen on vaikeaa. Edellisen kerran tämän vuoden tapahtumaa vastaava näytös järjestettiin Turussa, johon yleisömäärää on mielekästä verrata. Haasteellisuutta lisää myös se, ettei meillä ole varmuutta siitä, millainen kiinnostus ihmisillä on osallistua tällaisiin perhetapahtumiin talven jäljiltä.”

Ristimäen mukaan tapahtumaan odotetaan viikonloppuna 12 000 katsojaa.

Mistä kyse

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös

  • Porin lentokentällä 18.–19.6. Ohjelma alkaa molempina päivinä kello 10 ja päättyy kello 18.

  • Ohjelmassa lentonäytöksiä ja laaja maanäyttely, jossa mahdollisuus tutustua siviili- ja sotilaslentokoneisiin, harrasteilmailuun ja alan toimijoihin.

  • Esittelyssä muun muassa Suomelle valittu monitoimihävittäjä F-35A Lightning II.

Poistettu Ristimäen kommentista maininta moottoriliikennetiestä kello 20.38.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut