Tältä näyttää Rauman Dingo

Rauman kesäteatterin Dingo: Patrik Hvitsjö (Jonttu), Pyry Smolander (Pete), Väinö Riihimäki (Neumann), Taneli Läykki (Quuppa)ja Olli Tulkki (Pepe).

13.6. 12:12

Rauman kaupunginteatteri on julkaissut ensimmäiset lehdistökuvat siitä, miltä ensi-iltaan saapuvan Dingo-musikaalin yhtye näyttää esiintymisasuissaan.

Dingo-musikaali kertoo porilaisen Dingo-yhtyeen aiheuttamasta hysteriasta vuosina 1984-86.

Musikaalissa ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti ”Nipa” Neumannin kautta. Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva.

Kaisa Kuikkaniemi tunnetaan myös Ylellä kesällä 2020 esitetyn Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmasarjan kirjoittajana.

”Vanhana Dingo-fanina otin tietysti kuunnelmasarjan haltuun. Otin välittömästi yhteyttä Kaisaan ja sain hänet aisaparikseni näytelmää kirjoittamaan. Onneksemme myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa. Olemme siis vanhan kipparin suojeluksessa”, Kanerva kertoo tiedotteessa.

”Uuden Dingon” kokoonpanoa etsittiin muun muassa Raumalla ja Helsingissä järjestettyjen koe-esiintymistilaisuuksien kautta. Neumannin rooliin valikoitui lopulta Joel Mäkinen, joka on nähty aiemmin esimerkiksi We Will Rock You -musikaalissa Helsingin Jäähallissa. Hän on tuttu myös Pimeys ja Joel Herttua -yhtyeistä. Joelin understudyna toimii Väinö Riihimäki.

Muita Dingon jäseniä esittävät Patrik Hvitsjö, Taneli Läykki, Pyry Smolander ja Olli Tulkki.

Muissa rooleissa nähdään Eleonoora Kauhanen, Eppu Salminen ja Sinikka Salminen.

Dingo-musikaalin ensi-ilta ja kantaesitys Rauman kesäteatterissa 16. kesäkuuta.

Lue lisää: Muistatko Dingon keikan Puuvillassa, entä Yön ja Dingon samalla lavalla futisottelussa? – Katso harvinainen kuvakooste porirockin kultavuosilta

Lue lisää: Tällainen on ”uusi Dingo” – Pimeys-yhtyeestä tuttu Joel Mäkinen heittäytyy Raumalla Nipan rooliin

Musikaalissa Dingo ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti”Nipa” Neumannin kautta. Neumannin roolia näyttelee Joel Mäkinen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut