Nuorisovaltuusto halusi edustajan lautakuntaan ja valtuustoon – Tällaisen päätöksen kunnanhallitus nuiji liki kaksi vuotta myöhemmin

Nuorisovaltuusto ja kunnanvaltuuston kokoomuksen valtuustoryhmä tekivät hieman toisistaan poikkeavat aloitteet nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamisesta jo syksyllä 2020.

Nuorisovaltuuston edustajalle ei ole luvassa puheoikeutta Säkylän kunnanvaltuustossa. Arkistokuvassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kari Simula (kesk.) ja kunnanjohtaja Teijo Mäenpää.

13.6. 11:37 | Päivitetty 13.6. 19:07

Säkylä

Nuorisovaltuuston syyskuussa 2020 tekemä aloite nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamisesta Säkylässä eteni vihdoin päätösvaiheeseen, kun kunnanhallitus nuiji asiasta yksimielisen päätöksen maanantaina.

Nuorisovaltuusto ehdotti aloitteessaan, että sen edustajalle myönnettäisiin puhe- ja läsnäolo-oikeus Säkylän kunnanvaltuuston ja sivistyslautakunnan kokouksissa.

Kunnanvaltuuston kokoomuksen ryhmä teki marraskuussa 2020 asiasta oman aloitteen. Ryhmä ehdotti, että nuorisovaltuuston edustajalle myönnettäisiin puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikkien kunnanvaltuuston alaisten lautakuntien kokouksissa. Puhe- ja läsnäolo-oikeutta kunnanvaltuustossa aloite ei sisältänyt. Lautakuntiin nimetyille nuorisovaltuutetuille tulisi aloitteen mukaan myös nimetä samasta lautakunnasta valtuustokummi.

Aloitteita käsiteltiin Säkylän kunnanhallituksessa jo joulukuussa 2020. Se päätti kuitenkin palauttaa asian uudelleen valmisteltaviksi.

Nyt kunnanhallitus nuiji asiasta yksimielisen päätöksen kunnanjohtaja Teijo Mäenpään pohjaehdotuksen mukaisesti. Läsnäolo- ja puheoikeutta nuorisovaltuuston edustaja ei saanut sen valtuustoon, eikä suoranaisesti mihinkään lautakuntaankaan.

Kunnanhallitus nimesi jäsenensä Kullervo Kaupin (kok.) toimimaan nuorisovaltuuston kummina, joka voi osallistua nuorisovaltuuston kokouksiin ja pitää nuorisovaltuustoon yhteyttä muutenkin. Kaupin varahenkilöksi nimettiin Pekka Rautiainen (sd.).

Sivistyslautakunta on nimennyt nuorisovaltuustolle lautakuntakummin jo aiemmin. Kunnanhallitus taas on nimennyt edustajansa vammaisneuvostoon ja ikääntyneiden neuvostoon.

Jos nuorisovaltuusto haluaa tulla kuulluksi asiantuntijana kunnanhallituksen kokouksessa, nuorisovaltuuston puheenjohtaja voi ottaa päätöksen mukaan yhteyttä kunnanjohtajaan tai sivistysjohtajaan, joka sopisi kuulemisen käytännön toteutuksesta puheenjohtajan kanssa. Myös sivistyslautakunnan tulee mahdollistaa nuorisovaltuuston edustajan tuleminen kuulluksi.

Myös kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan kokouskutsut ja esityslistat toimitetaan jatkossa julkisilta osiltaan liitteineen nuorisovaltuuston puheenjohtajan sähköpostiin. Esityslistat julkaistaan nykyisellään, pääasiassa liitteineen, kunnan verkkosivuilla kaikkien halukkaiden nähtäväksi.

Muutokset ovat tällä päätöksellä voimassa nykyisen kunnanhallituksen toimikauden ajan.

Satakunnan Kansan viime kesänä tekemän selvityksen mukaan nuorisovaltuuston edustajat pääsivät osallistumaan lautakunta- tai valiokuntatyöskentelyyn 75 prosentissa Satakunnan kunnista. Valtuustoissa nuoret pääsivät ääneen joka neljännessä maakunnan kunnassa.

Päivitetty kauttaaltaan kunnanhallituksen päätöksen jälkeen 13. kesäkuuta kello 19.07.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut