Aino Havia ihmetteli, miksi kivet papan haudan vieressä ovat likaisia, ja siitä syntyi kaksikolle kesätyö, jota he tekevät jo Porissakin – näin paljon he voivat tienata kuukaudessa

Yhdeksäntoistavuotiaat Aino Havia ja Ursula Liehu puhdistavat kesätyökseen hautakiviä. Hautaustoimen päällikkö muistuttaa, että työturvallisuuden kanssa on oltava tarkkana. Kaksikko on ratkaissut työturvallisuuden yksinkertaisella periaatteella.

Ursula Liehu ja Aino Havia ovat hyviä ystäviä. He puhdistavat hautakiviä ympäri Etelä-Suomen.

10.6. 15:00

Vuosi sitten ylöjärveläinen Ursula Liehu ehdotti ystävälleen: työllistäisimmekö itsemme tänä kesänä ikkunoita pesemällä. Aino Havialla oli kuitenkin parempi ajatus.

Hän oli vieraillut pappansa haudalla. Kivi kiilsi vanhojen kivien keskellä, jotka näyttivät kovin likaisilta sen rinnalla.

Niinpä Liehu ja Havia ryhtyivät hautakivien pesijöiksi. Viime kesänä he puhdistivat yhteensä noin 120 kiveä Pirkanmaan alueella. Tänä kesänä he ovat laajentaneet toimintaansa jo pääkaupunkiseudulle sekä muun muassa Turkuun ja Poriin.

Jos tilauksia tulee Pirkanmaan ulkopuolelle, he pyrkivät hoitamaan ne yhden päivän aikana. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on tehty kymmenen kiven reissu, jonne lähdettiin aamukahdeksalta ja palattiin illalla kotiin.

”Tulee aikuisempi ja itsevarmempi olo, kun pystyy tekemään tällaista kokonaan itse”, Liehu perustelee yrittäjyysvalintaa.

Ketkä?

Aino Havia ja Ursula Liehu

19-vuotiaat ystävykset, kotoisin Ylöjärveltä.

Kirjoittivat ylioppilaiksi Ylöjärven lukiosta vuosi sitten.

Ryhtyivät puhdistamaan hautakiviä vuosi sitten 4H-yrittäjinä. Tänä kesänä ryhtyivät kevytyrittäjiksi. Toimivat nimellä Puhdas muisto.

Ursula Liehu asuu Tampereella ja opiskelee Tampereen yliopistossa diplomi-insinööriksi ja matemaattisten aineiden opettajaksi.

Aino Havia asuu Ylöjärvellä. Hän on viettänyt lukion jälkeen välivuotta ja matkustellut Väli-Amerikassa ja tehnyt sijaisuuksia päiväkodissa.

Kuva Ursula Liehun ja Aino Havian Ylöjärvellä puhdistamasta hautakivestä ennen ja jälkeen.

Yli sata asiakasta

Ursula Liehu kertoo, että viime kesänä he tekivät noin kuukauden ajan vähintään nelipäiväistä työviikkoa, mutta kahtena muuna kuukautena työt jakautuivat epätasaisemmin.

Työläimmältä kuukaudelta molemmille kertyi tienestiä noin 2 500 euroa. Kaksikko veloittaa tavanomaisen kiven puhdistamisesta 70 euroa, mutta isommasta kivestä tai perhehaudasta veloitetaan enemmän.

Tänä kesänä he ovat ehtineet puhdistaa noin 25 kiveä ja tiedossa on noin 20 tulevaa keikkaa. Asiakkaita saisi olla enemmänkin, ja siksi toiminta-aluetta on laajennettu. Markkinointia he ovat tehneet enimmäkseen eri paikkakuntien Facebook-ryhmissä.

”Asiakkaita on aika vaikea välillä tavoittaa. Myös markkinointiin pitää keskittyä tosi paljon, joten osa työstä on sitä”, Liehu sanoo.

Yrittäjyys tapahtuu kevytyrittäjänä. Se on ollut Liehun mukaan toimivaa, sillä käytännössä kaikki ”paperiasiat” voi hoitaa netissä kännykällä. Parasta on kuitenkin vapaus.

”Jos haluaa mennä kavereiden kanssa illalla jonnekin, ei tarvitse stressata sitä, että pitää herätä seitsemältä. Voimme herätä kymmeneltä tai yhdeltätoista. Siksi tämä on kiva kesätyönä.”

Työturvallisuus muistettava

Tampereen seurakuntien hautaustoimen päällikön Jyrki Lehtosen mukaan nuorten ajatus työllistää itsensä kivien puhdistamisella on hyvä. Hän kuitenkin muistuttaa kahdesta asiasta: työturvallisuudesta ja käytettyjen aineiden ympäristöystävällisyydestä.

”Hautakivet ja muistomerkit ovat isoja ja raskaita. Ne voivat kaatua käden tai jalan päälle, jos esimerkiksi kiinnitystapit ovat ruostuneet. Työturvallisuus täytyy huomioida.”

Liehulla ja Havialla työturvallisuus kuulostaa olevan hallussa. He ovat keksineet siihen oivan keinon: jos kivi heiluu ihan vähääkään, he eivät puhdista sitä.

”Olisi riski, että kivi kaatuu ja särkyy tai jompikumpi meistä loukkaantuu. Se on isoin juttu liittyen työturvallisuuteen.”

Kaksikko puhdistaa kiviä juuriharjalla, teräsharjalla ja hammasharjalla. Lisäksi välillä käytetään skrapaa. Puhdistusaineena on mäntysuopaa sekä kivenpuhdistusainetta. Aineet on valittu ympäristöystävällisyyden mukaan.

Myös Facebookissa monet ovat tulleet antamaan vinkkejä, kuinka kiviä kannattaa puhdistaa. Liehun mukaan hautakiven puhdistus ei eroa suuresti tavallisesta kiven puhdistamisesta, mutta varovaisempi pitää olla. Naarmuja ei saa tulla tai kultauksia lähteä irti.

Hautojen ympäristön hoidon voi ostaa seurakunnalta, mutta kivien huolto on ostettava ulkopuolelta. Hautakiviä myyvät yritykset tekevät usein myös puhdistusta, huoltoja ja kultauksia.

Isommat yritykset voivat kuljettaa kiven puhdistettavaksi toimipisteeseensä.

”Varmaankin 50–100 kiveä puhdistetaan vuosittain yritysten toimesta. Omaiset puhdistavat muistomerkkejä myös itse, pääasiassa juuriharjalla ja vedellä”, Jyrki Lehtonen kertoo.

Kaikille haudoille ei ole hoidon maksajaa tai ylläpitoa ei haluta ostaa. Siksi jotkin haudoista voivat olla hoitamattomia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut