Huoltoasemalle murtautuneet jäivät kiinni – poliisi selvitti tekijät tutkinnassaan

Kahta miestä epäillään murtosarjasta.

Kuvituskuva.

30.5. 11:03

Eura, Eurajoki

Eurassa ja Eurajoella viime viikolla murtopuuhissa ollut kaksikko on saatu kiinni, kertoo poliisi. Poliisi pidätti viikonloppuna varkaudesta epäiltynä kaksi miestä.

”Poliisi onnistui selvittämään tekijät rikospaikkatutkinnasta saaduilla tiedoilla”, tapausten tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Mari Vainio-Kaila-Viitala kertoo.

Euralaiselle huoltoasemalle murtauduttiin keskiviikon ja helatorstain välisenä yönä. Tiloista anastettiin huomattava määrä tupakkatuotteita. Miesten epäillään syyllistyneen samana yönä myös kupariputkien anastamiseen Eurassa.

Lisäksi samojen tekijöiden epäillään murtautuneen Eurajoella torstaiyönä elintarvikemyymälän tiloihin ja anastaneen sieltä omaisuutta.

”Myymälästä anastettiin kassakone ja sen mukana 300 euron pohjakassa. Lisäksi murtautujien matkaan lähti maksupääte”, Vainio-Kaila-Viitala kertoo.

Miehet on vapautettu kuulustelujen jälkeen.

Uutista päivitetty, lisätty tutkinnanjohtajan lisätiedot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut