Pohjoiskehän koulun kaappitapaturmasta tuomitut viranhaltijat valittivat hovioikeuteen

Pohjoiskehän koulun 1. ja 2. luokkien iltapäiväkerhon kaapin kiinnityksen puute johti onnettomuuteen 10. helmikuuta 2020.

27.5. 11:34

Rauma

Pohjoiskehän koulussa lapsen loukkaantumiseen johtaneen tapaturman vuoksi sakkorangaistuksiin tuomitut kaupungin viranhaltijat ovat valittaneet tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Valituksesta kertoo Rauman kaupunki tiedotteessa.

Onnettomuus sattui vuonna 2020. Sitä käsiteltiin käräjäoikeuskäsittely maaliskuussa ja tuomio annettiin huhtikuussa.

Oikeudessa puitiin sitä, ketkä olivat vastuussa kaapin kiinnittämisen laiminlyönnistä. Sakkorangaistus langetettiin koulun hallinnolliselle rehtorille ja iltapäiväkerhotoiminnan esihenkilölle. Kolme kaupungin virkamiestä sai asiassa jo aiemmin päätöksen syyttämättä jättämisestä.

Koulun 1. ja 2. luokkien iltapäiväkerhon kaapin kiinnityksen puute johti onnettomuuteen 10. helmikuuta 2020, kun kerhossa ollut 7-vuotias poika tarttui kaapin molempiin kahvoihin ja piti jalkaansa kaapin sokkelia vasten. Kaapissa säilytetään lasten pelejä ja muita kerhotarvikkeita.

Ulkomitoiltaan 80 senttiä leveä, syvyydeltään 43 senttimetrin ja 202 senttimetriä korkea kaappi kaatui pojan päälle. Kaapin alle jäänyt poika sai onnettomuudessa kallo- ja aivovammoja, jotka edellyttivät leikkaushoitoa. Poika oli tehohoidossa 4. maaliskuuta saakka ja sen jälkeen vielä noin kuukauden sairaalahoidossa.

Rauman kaupunki aloitti Pohjoiskehän koulun kaappionnettomuuden jälkeen tarkastukset kaupungin kiinteistöissä kalusteturvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi kaupunki perusti oman tutkintaryhmän onnettomuuden syiden selvittämiseksi.

Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että Rauman kaupungin laatiman tutkintaraportin mukaan kiinteistöissä kiinnitettiin yli 700 kaappia. Varmuuden vuoksi kiinnitettiin kaikki yli metrin korkuiset kaapit.

Onnettomuustutkinnassa valmistui kesäkuussa 2020 kehittämisohjelma ja turvallisuussuositukset, joilla ohjataan rakennuttamista sekä kalustehankintoja ja niiden aikataulutusta käyttäjäturvallisuuden parantamiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut