Porilaisäiti sai tuhansia sometykkäyksiä kehuttuaan Ankkalammen hienoja ja ennakkoluulottomia poikia

Leo ja Johanna Rajala Leon 9-vuotissynttäreillä maaliskuussa.

25.5. 12:54

Porilainen Johanna Rajala on kerännyt Facebookin Porin puskaradio (sensuroitu) -ryhmässä tuhansia tykkäyksiä kehumalla Ruosniemen Ankkalammella tiistaina tapaamiaan nuoria poikia.

Nämä käyttäytyivät niin hienosti, että se innosti Rajalan kirjoittamaan kokemuksestaan Facebookiin.

Johanna Rajalan 9-vuotias poika Leo ei kromosomipoikkeaman aiheuttaman vamman vuoksi tuota kovinkaan ymmärrettävää puhetta. Äitinsä mukaan hän haluaa kuitenkin yhä enemmän ikäistensä seuraan.

”Minun on ollut pakko hänen antaa mennä kokeilemaan onneaan, vaikka vastaanotosta ei voi ikinä olla varma. Toisaalta ei häntä kuplassakaan voi pitää.”

Tiistaina Leo sai hienon vastaanoton kolmen pojan porukalta Ankkalammella.

”Seurasin sivummalta ja homma luonasi. He tulivat vielä sanomaan moikat, kun olivat lähdössä. Yksi rohkaistui tässä vaiheessa kysymään, miksi poika "puhuu suomea eri tavalla kuin me? " Kerroin, kun poikani haluaa sanoa jotain, niin matkalla aivoista suuhun kirjaimet menevät sekaisin ja sille hän ei voi mitään. Puhetapaa kuitenkin oppii ymmärtämään ajan kanssa. Poika nyökkäili ja kehui ymmärtäneensä aika hyvin.”

Rajala kehui poikaa siitä kuinka taitavasti ja nopeasti tämä oppi Leon puhetavan ja vielä rohkeudesta kysyä asiasta.

”Usein yllätyn positiivisesti lapsien ennakkoluulottomuudesta, kuten myös tänään”, päätti Johanna Rajala kirjoituksensa.

Rajalan kirjoitus on kerännyt 16 tunnissa 2 500 tykkäystä ja 51 kommenttia. Kommentoijien joukossa oli myös kahden pojan äidit.

”Toisen äidin tunsin. Olemme molemmat hoitoalalla, ja ehkä olemme tehneet jonkun yhteisen vuoronkin. Poikani haluaa mennä muiden poikien mukaan, mutta kielimuurin vuoksi se on vaikeaa. Tiistaina kaikki onnistui. Myös pojat voivat olla parhaimmillaan lempeitä toisilleen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut