Rauma toteuttaa neljä kaupunkilaisten ehdotusta – äänestystulosta jouduttiin korjaamaan

Kuvituskuva.

24.5. 14:07

Rauma

Rauman osallistuvan budjetoinnin Mnuu Huki -äänestyksen tuloksena toteutetaan neljä ehdotusta. Kaupunkilaiset saivat ehdottaa ja äänestää kohteita nyt toisen kerran.

Voittajaksi nousi Maltti ja Valtti -show sekä lasten temppurata Lapin liikuntahallilla kaikkiaan yli 260 äänellä. Toiselle sijalle pääsi aikuisten kehitysvammaisten Rauma 580 -teemajuhlat Ooperissa yli 200 äänellä. Kolmanneksi sijoittui ulkokuntoilulaitteiden lisääminen Uotilan Kaakkuripuiston leikkikentän yhteyteen yli 160 äänellä. Neljäs toteutettava ehdotus on nuorten ulkoilmaelokuva, joka sai myös yli 100 ääntä.

Määräaikaan mennessä tuli yhteensä 1 122 hyväksyttyä ääntä. Näistä 1 053 annettiin sähköisesti ja 69 paperilomakkeella Rauman kirjastoissa. Äänimäärä tuplaantui viime vuoteen verrattuna.

”Ääniä tarkastettaessa huomattiin, että jotkut olivat toimineet ohjeiden vastaisesti ja äänestäneet samaa ehdotusta useammin kuin kerran tai antaneet äänensä useammalle kuin yhdelle toteutukselle. Tulosta korjattiin poistamalla ylimääräiset äänet. Korjauksilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta lopulliseen äänestystulokseen, talousjohtaja Fredrik Lindström kertoo kaupungin tiedotteessa.

Neljään kohteeseen on käytettävissä yhteensä 30 000 euron Mnuu Huki -potti. Suunnittelutyö aloitetaan ripeästi, sillä rahat on varattu kuluvan vuoden talousarvioon.

"On mukavaa, että äänestyksen tuloksena päästään järjestämään kolme tapahtumaa. Nämä sopivat hyvin myös Rauma 580 -juhlavuoden teemaan. Kohderyhmiä osallistetaan suunnitteluun mahdollisimman laajasti”, Lindström sanoo.

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kaupunkilaiset otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kaikki raumalaiset ja Rauman asioista kiinnostuneet saivat äänestää suosikkiaan 10 äänestysvaiheeseen edenneen ehdotuksen joukosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut