Koulujen päätösviikonloppu herättää jälleen huolen nuorista – alaikäinen saa yhä liian helposti viinaa

Maakunnallisella kampanjalla muistutetaan, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on laitonta ja vastuutonta.

Kirjurinluoto on suosittu nuorten kokoontumispaikka koulujen päättymisviikonloppuina. Poliisi valvoo yöelämää, johon liittyy usein päihteitä myös alaikäisillä. Kampanja muistuttaa, että alaikäisille alkoholin välittäminen on rikos.

18.5. 18:28

Satakunnassa alkaa 30. toukokuuta viikon pituinen Älä välitä -kampanja, joka muistuttaa aikuisia, etteivät osta ja välitä alkoholia lapsille tai nuorille. Kampanja on ajankohtainen, kun viikonloppuna 4. kesäkuuta juhlitaan koulujen loppumista koko maakunnassa.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna alkoholin välittäminen nuorille on normaalia yleisempää, sillä nuoret juhlivat koulun loppumista ja kesäloman alkua. Osilla nuorista juhlimiseen liittyy alkoholituotteet ja osa nuorista kiinnostuu kokeilemaan alkoholia juuri päättäjäisviikonloppuna.

Kampanja herättelee aikuisia alkoholin välittämisen haitallisuudesta alaikäisen terveydelle sekä turvallisuudelle.

Kampanja muistuttaa myös, että alkoholin ja nikotiinituotteiden välittäminen alaikäiselle on aina laitonta. Kampanjaviikon aikana maakunnan kaupoissa kiinnitetään enemmän huomiota iän tarkastamiseen alkoholituotteiden oston yhteydessä ja puututaan välittömästi tuotteiden välittämiseen alaikäiselle.

Älä välitä -kampanjan järjestävät Satakunnan ehkäisevän päihdetyön toimijat yhdessä alueen yhteistyökumppaneiden kanssa. Kampanja toteutetaan sosiaalisen median kanavissa.

”Toivomme, että kampanja herättää vanhempien ja nuorten välille keskustelua alkoholin käytöstä koulujen päätösviikonloppuna. On meidän kaikkien aikuisten asia huolehtia nuorten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista”, kommentoi tiedotteessa vs. nuorisotyön koordinaattori Leena Koivisto Rauman kaupungin nuorisopalveluista.

Kampanja toteutetaan jakamalla videoita useiden eri toimijoiden sosiaalisen median kanavissa 30.5.–3.6. välisenä aikana. Videoita on tehnyt moni Satakunnan alueen toimija, jolle nuorten hyvinvointi on tärkeä asia, esimerkiksi ruokakaupat, poliisi- ja pelastuslaitos ja paikalliset urheilijat.

Videoita julkaistaan kampanjaan osallistuvien kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden omilla sosiaalisen median kanavilla. Päivitykset löytyvät tunnisteilla #älävälitä, #suojelenuorta, #selväsatakunta ja #ept.

Kampanja toteutettiin sosiaalisessa mediassa ensimmäinen kerran viime vuonna ja kampanjan savuttama näkyvyys kannusti ehkäisevän päihdetyön toimijoita toteuttamaan myös tämän vuoden somekampanjan.

”Kampanjaan lähdettiin hienosti mukaan ja videoita saatiin useilta Satakunnan toimijoilta ja julkisuuden henkilöiltä”, toteaa hankekoordinaattori ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Anna Kenni Porin perusturvasta.

Älä välitä -somekampanja on osa valtakunnallista Pakka-toimintaa. Paikallisen alkoholipolitiikan toimintamalli (Pakka) on paikallisten alkoholi-, nikotiini- ja rahapelihaittojen ehkäisyyn kehitetty menetelmä. Pakkaa toteutetaan paikkakunnalla tai alueella koko yhteisön voimin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut