Taitaja2022-kilpailut ovat alkaneet – mukana yli 300 kilpailijaa

Ammatillisen koulutuksen Taitaja-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Satakunnassa. Ohjelmaa riittää maanantaista torstaihin.

Loppukilpailuihin tiensä selvittivät 30 satakuntalaista. Kuvassa Sataedun joukkue tapahtuman avajaisissa.

16.5. 20:20

Pori

Taitaja2022-kilpailut järjestetään 16.–19.5. Porissa. Kilpailut ja muut oheistapahtumat sijoittuvat Porin urheilukeskukseen, Isomäki Areenalle ja Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueelle.

Tapahtumaviikko avattiin maanantaina Isomäki Areenalla, jossa joukkueet esiteltiin yleisölle oppilaitos kerrallaan. Kilpailuihin osallistuu 350 opiskelijaa tai vastavalmistunutta, jotka kilpailevat ammattialojensa perustutkintoihin perustuvissa lajeissa tavoitteenaan lajin SM-kulta. Lisäksi yläkoululaiset pääsevät ottamaan mittaa toisistaan Taitaja9-kädentaitokilpailussa.

Taitaja2022 on yleisölle maksuton ja avoin tapahtuma, joka kattaa kilpailujen lisäksi paljon muutakin ohjelmaa. Tiistaista torstaihin Porin urheilukeskuksen alueella toimii Tapahtumatori kello 10–17. Alueelle on tarjolla maksuton bussikuljetus.

Länsi-Suomen pelastusalueella yleisö pääsee tutustumaan eri viranomaisten kuten Porin Prikaatin toimintaan. Lisäksi alueella voi seurata näytöslajeja.

Taitaja-kilpailut on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Länsirannikon Koulutus oy WinNova ja Sataedu järjestävät tapahtuman yhdessä. Kilpailujen taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut