Rauma luopui viime vuonna viidestä rakennuksesta – nyt purettavaksi esitetään poikkeuksellisen suuria kohteita

Myytävien ja purettavien listalla 30 rakennusta. Kaupungilla huonetiloja yhteensä 227 000 neliömetriä eli lähes 23 hehtaaria.

Nanun koulu on yksi Rauman kaupungin suurista, purkupäätöstä odottavista rakennuksista. Koulutyö on jo vuosia jatkunut väliaikaisissa vuokratiloissa. Hylätyn koulun ja vuokratilojen tilalle rakennetaan lähivuosina uusi Nanujärvelän koulu.

13.5. 21:27

Rauma

Rakennuskantansa määrän vähentämistä ja käytön tehostamista tavoitteleva Rauman kaupunki sai viime vuonna kuormastaan pois viisi rakennusta. Tyhjillään olevia rakennuksia saatiin myydyksi kolme ja kaksi purettiin.

Myyntituloja kertyi noin 486 000 euroa, ja ylläpidon kustannukset alenivat noin 24 000 euroa. Kaupaksi menivät Syvärauman rantakoulu, Rientolan huvilarakennus Petäjäksestä sekä Lapin Narvijärveltä Kainussaaren kesämökki. Tämän vuoden maaliskuussa huutokaupalla kaupunki sai myydyksi Syvärauman alakoulun 250 000 eurolla.

Kahden kiinteistön purkaminen maksoi 248 000 euroa. Vuotuiset ylläpitokustannukset vähenivät 26 000 euroa. Puretuksi tulivat Syvärauman koulun liikuntasali ja kolme rivitaloa Kuuskajaskarista.

Rauman kaupunginhallitus käsittelee ensi viikolla kiinteistöjen salkutuksen eli luokituksen tarkistamista. Kaupungin kiinteistöt on jaettu neljään eri luokkaan, jotka ohjaavat kunnossapitoa ja kiinteistöistä luopumista, jos niiden käyttö olennaisesti vähenee tai ylläpidon ja korjaus maksaisi merkittävästi.

Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle, että 15 rakennusta myytäisiin ja 15 purettaisiin tai niistä luovuttaisiin. Myytävien rakennusten ylläpito maksaa vuodessa noin 280 000 euroa.

Purettavaksi esitetään suuria rakennuksia, muun muassa Nanun ja Aronahteen koulurakennukset, uimahalli, paloasema, Kuuskajaskarin kasarmi ja Marttilanmäen vanhainkoti. Purettavien rakennusten ylläpito maksaa noin 650 000 euroa vuodessa.

Vuoden 2021 raportin mukaan Rauman kaupungilla on noin 270 rakennusta, joiden rakennusala on yhteensä noin 227 000 neliömetriä. Jokaista raumalaista kohti huonealaa on vajaat kuusi neliömetriä.

Kaupungin rakennusten ylläpitokustannukset olivat noin 4,1 miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut